feel the fear in my enemy's eyes

Olen elänyt. Myöhästyin ratsastustunnilta, suretti hetken mutta ensi kerralla uudestaan, kerroin polilla miten kaikki on nyt hyvin ja ostin perjantaikarkkipussin. Luin kirjastossa väkivallasta kertovaa kirjaa joka oli mielenkiintoinen, tahtoisin elvyttää romaaniprojektini mutta se on yhä tyhjää, en osaa kirjoittaa keskeneräistä, kaiken pitää olla heti valmista tai sitten ei aloiteta. En vieläkään osaa olla keskeneräinen vaikka haluaisin.

Olen myös syventynyt koulunkäyntiin, lukenut stalinin lehmiä, pitänyt huoneeni sotkuisena epämukavuudesta huolimatta, saanut uuden uunin asuntoon (voi leipoa taas vihdoin, ja tehdä mysliä), valokuvannut ja ihastellut ystäväni kauniita kissoja, nauranut ihmisten kanssa ja nukkunut kuin vauva. Cooperin testi pelottaa ja toisinaan olen epävarma kaikesta, mutta elämä ja itsensä haastaminen on hauskaa, elämä on vesilammikoita joista heijastuu aurinko, rämpimistä pusikossa kun koulun ovi oli lukossa, epäonnistuneita seikkailuja, jotka kuitenkin usein onnistuvat vain, kun ne epäonnistuvat. Sain myös yllättäen treffikutsun tuntemattomalta, jolle annoin numeroni puolivahingossa säikähdyksissä. En ehkä mene, vaikka seikkailu sekin olisi. (Hän luultavasti tarkoitti sen seurustelumielessä, ja minulla on jo ihana kulta kainalossani.)

Ja kiiltäväkantiset lehdet, sanat tavut kirjaimet painettuna valkoiseen paperiin, hapertuvat kirjat jotka kertovat ihmisistä, ne saavat heräämään.