Lauantaina seisoin juna-asemalla vastassa, kun kaukaa saapuva metallinen mato lipui raiteitaan pitkin laiturin viereen. Sieltä astui ulos nuppu, yhtä kauniina ja suloisena kuin viimeksikin. Olin jännittynyt mutta samalla innoissani, koska nuppu tulisi meille ja viipyisi vieressäni kahden yön yli.
Lauantai-iltana kävelimme meren rantaan. Kahlasimme tuulen pyörteillessä paksussa lumihangessa, katselimme mustaa taivasta ja kuuntelimme hiljaisuutta. Tuntui siltä, kuin sormemme olisivat jäätyneet yhteen. Puiden keskellä pysähdyimme, katsoimme toisiamme ja suutelimme. Taivaalla tuikki yksinäinen tähti jota verhosivat keltaiset pilvet. Puut piirtyivät mustina siluetteina pilvien keltaista hehkua vasten. Sovimme ääneen, että seurustelemme nyt. Se oli hieno hetki.
Sunnuntaina lähdimme kaupungille, kävimme elokuvissa ja pidimme muuten hauskaa. Kiersimme korukaupat läpi ja hypistelimme kimaltelevia helmiä ja strasseja ja hopeaisia korvakoruja.
Kun eilen olimme matkalla kotiin päin, tapahtui jotakin joka tuntui murtavan maailmani. Kaksi meidän ikäistämme kännistä tyttöä tuli esittämään meille, että hekin ovat muka lesboja, ja alkoivat kysellä kaikkea mahdollista. Seuraavaksi sain kuulla, miten he haukkuivat nuppua vammaiseksi ja rumaksi. Se viilsi syvältä. Kun emme juuri kommunikoineet heidän kanssaan, he suuttuivat, ja seuraava asia mitä muistan on se, kun nupun hampaat ovat veressä ja hänen silmistään valuu kyyneliä ja suusta tulee kaikuva "vittu!" Menin jonkinlaiseen shokkitilaan, en tiennyt mitä tehdä, en tajunnut mistään mitään, mielessäni oli vain ajatus että minun pitää estää heitä lyömästä nuppua enää. Juoksin nupun eteen ja sain nyrkin naamaani. Katu oli autio, ketään ei ollut auttamassa vaikka kaksi raivohullua teiniä oli meidän kimpussamme, repi laukkujamme ja kaivoi lopulta nupun rahapussin ja lähti lipettiin.
Me jäimme kadulle vollottamaan. Seuraava yö kului itkien, aamu alkoi harmaissa tunnelmissa. Nupun huuleen oli noussut mustelma. Kun saatoin häntä juna-asemalle ja katsoin kun hän astui sisään metalliseen matoon, itsehillintäkykyni petti ja kuumat kyynelet valuivat poskille ja jäätyivät siihen. Vilkutimme hyvästiksi, ja katselin, kun juna loittoni ja loittoni ja kiidätti tyttöystäväni satojen kilometrien päähän minusta.
En tiedä kaikkia syitä, miksi eilisilta jätti minuun niin syvät jäljet, mutta minulla on joitakin sellaisia esitettävänäni. 1) Oli repivää nähdä, kun oma kulta hakattiin silmieni edessä, enkä osannut tehdä muuta kuin juosta hänen eteensä ja ottaa itse turpiin. 2) Olimme alkaneet seurustella vasta edellisenä iltana. Kenenkään suhteen alussa ei saisi tapahtua mitään tuollaista. Miksi lesboja hakataan kaduilla vain siksi, että he näyttävät tunteensa? 3) Tilanne herätti omat vanhat kokemukseni ja kaivoi arvet auki. Muistin kaikki ne kerrat, kun olin joutunut lähtemään selkä kipeänä tai silmä mustana kouluun, koska äiti tai isä oli edellisenä iltana ollut liian vihainen. 4) Tiesin, etten kestä enää yhtäkään vastoinkäymistä. Nupun ansiosta kaikki alkoi näyttää paremmalta, mutta se on menoa nyt kun jyrkkä alamäki työntyi eteemme ilman, että huomasimme sitä itse etukäteen. 5) En varmaan ikinä enää uskalla jutella vieraiden ihmisten kanssa enkä kulkea ulkona ainakaan pimeän aikaan. Aloin pelätä kaikkia ja kaikkea. 6) Onko täällä enää yhtään tervejärkisiä nuoria, jotka eivät koske alkoholiin ja kunnioittavat toisten fyysistä koskemattomuutta?
Että sellaista kuuluu nyt. En tiedä, selviänkö tästä, vaikka minun varmaankin pitäisi nupun takia olla luja. Hän koki paljon pahempaa kuin minä. Silti tuntuu, kuin mikään ei eilisillan jälkeen olisi ennallaan enää koskaan.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille ♥
