12/01/2010

yksin


Ihminen on laumaeläin ja tarvitsee lähimpiensä turvaa selvitäkseen. Osaksi me elämme täällä toisiamme varten. Elämme sitä varten, että joku pitäisi kädestä, suutelisi ja kertoisi suloisia juttuja. Sitä varten, että jatkaisimme sukua. Sitä varten, että voimme huolehtia hauraista vanhemmistamme sitten, kun he ovat vanhoja, ja olettaa myös samaa omilta tyttäriltämme. Sitä varten, että kokisimme olevamme tärkeitä jollekulle ja tietäisimme paikkamme maailmassa ja kokisimme olomme turvalliseksi ihmisten keskellä. Siihen kaikkeen tarvitsee jonkun muunkin kuin pelkästään oman itsen.

Nykyisellään itsenäisyys on trendi. Siihen pyritään, ja itsenäisiä ja muista riippumattomia ihmisiä ihaillaan. Asiahan on niin, että halutaan aina sitä, mitä ei vielä olla. Me emme ole itsenäisiä emmekä pärjää yksin. Tarvitsemme toistemme tukea ja läheisyyttä, kukin sen verran kuin itselle on sopiva. En usko, että kukaan jaksaa loputonta yksinoloa, koska silloin elämästä katoaa sen mieli. Varsinkin, jos ei ole täysin sinut itsensä kanssa, ja etenkin jos ei tunne itseään.

Oikeasti, missä vaiheessa yksinäisyydestä on tehty tällainen kirous?

6 kommenttia:

tAru kirjoitti...

miä oon nyt yksin kotona ja vaikka kaipaan että tässä olis joku vieressä, en silti haluais tähä yhtään ketään. laitoin just kämppikselle viestin, et olispa se kotona. mut silti mulla on hyvä olla yksin. joskus on hyvä olla yksin.

hei, joulukuu on kaunista.

lumia kirjoitti...

toivotaan, että minäkin opin vielä joskus olemaan yksin :)

Anonyymi kirjoitti...

My companion and I actually loved studying this blog post, I used to be just itching to know do you trade featured posts? I am always trying to find somebody to make trades with and merely thought I'd ask.

lumia kirjoitti...

Anonymous: Well, thank you for your interest, but I actually don't know what are you precisely meaning with that trade featured -thing. I won't give my detail for anyone here, so I must say no thanks.

Epe kirjoitti...

Kiitos, laitoin tämän pätkän omaan blogiini linkkien kera, vaikka se todella erilainen blogi onkin kuin sinulla. Kirjoitat äärettömän ihanasti ja lämpimästi vaikeistakin aiheista. Kaunista luettavaa on blogisi. Kiitos.

lumia kirjoitti...

Epe: Ihana kuulla, että pidät, tämä blogi on minulle tärkeä asia ja siksi kirjoitan ajatuksiani tänne. Arvostan kovasti, että niistä pidetään ja ne saavat muutkin ihmiset ajattelemaan. Kiitos sinulle.