feel the fear in my enemy's eyes

Olen elänyt. Myöhästyin ratsastustunnilta, suretti hetken mutta ensi kerralla uudestaan, kerroin polilla miten kaikki on nyt hyvin ja ostin perjantaikarkkipussin. Luin kirjastossa väkivallasta kertovaa kirjaa joka oli mielenkiintoinen, tahtoisin elvyttää romaaniprojektini mutta se on yhä tyhjää, en osaa kirjoittaa keskeneräistä, kaiken pitää olla heti valmista tai sitten ei aloiteta. En vieläkään osaa olla keskeneräinen vaikka haluaisin.

Olen myös syventynyt koulunkäyntiin, lukenut stalinin lehmiä, pitänyt huoneeni sotkuisena epämukavuudesta huolimatta, saanut uuden uunin asuntoon (voi leipoa taas vihdoin, ja tehdä mysliä), valokuvannut ja ihastellut ystäväni kauniita kissoja, nauranut ihmisten kanssa ja nukkunut kuin vauva. Cooperin testi pelottaa ja toisinaan olen epävarma kaikesta, mutta elämä ja itsensä haastaminen on hauskaa, elämä on vesilammikoita joista heijastuu aurinko, rämpimistä pusikossa kun koulun ovi oli lukossa, epäonnistuneita seikkailuja, jotka kuitenkin usein onnistuvat vain, kun ne epäonnistuvat. Sain myös yllättäen treffikutsun tuntemattomalta, jolle annoin numeroni puolivahingossa säikähdyksissä. En ehkä mene, vaikka seikkailu sekin olisi. (Hän luultavasti tarkoitti sen seurustelumielessä, ja minulla on jo ihana kulta kainalossani.)

Ja kiiltäväkantiset lehdet, sanat tavut kirjaimet painettuna valkoiseen paperiin, hapertuvat kirjat jotka kertovat ihmisistä, ne saavat heräämään.

on the back of a hurricane that started turning when you were young

 

they say the devil’s water

it ain’t so sweet 

you don’t have to drink right now 

but you can dip your feet 

every once in a little while

- astrid swan: when you were young (cover)

Se kun kaikki näyttää kauniilta, pilvet hymyt murjotukset eläimet rakennukset, niin että siihen kaikkeen sokaistuu, se on minulle uutta. Kuin kirkas valkoinen valo, niin puhdas ja viaton. Sellainen elämä on minulle nyt, enkä osaa sanoa mitä on tapahtunut, olen vain alkanut elää. Olen luopunut vanhasta, piikeistä ja surusta ja itsesäälistä.

Syksy on uusien harrastusten aikaa, niinpä minäkin vihdoin pääsen hevosen selkään, oi sitä odotan, sitä tuoksua kun talliin astuu ja tuntokarvaisia tuhisevia turpia työntyy käytävälle. Niiden lumoavat silmät, niiden rauhallinen tuoksu ja siro ylväys, haluan päästä taas näkemään ja koskemaan ja ikuistamaan. Uudet ratsastushousut tuntuvat sileiltä jalassa ja hanskat untuvaa, kuin joku pitäisi kädestä kiinni ja olisi lämmin. Kirjatkin ovat taas ystäviäni, luen kutakin vuorotellen etteivät toiset pahastuisi, niitä on niin paljon, minun oma kirjakennelini joka mellastaa huoneessani. Yritän myös piirtää, mutta se ei aina onnistu.

Epämääräinen kaipaus valtaa joskus, mutta elän sen kanssa, ja usein myös ilman sitä.

but at least when you're at your worst, you know how to feel things

Istahdan penkille katselemaan ihmisiä. Minulle tekee hyvää nähdä, että on olemassa niin paljon ihmisiä, jotka eivät ole minä. Että on olemassa niin paljon muita. Tunnen hellyyttä heitä kohtaan. Useimmat heistä tekevät parhaansa.
Minäkin teen parhaani.

- Erlend Loe: Supernaiivi

Tuntuu, kuin hengittäisin satua, eläisin romaanissa jossa on onnellinen loppu, kahlaisin sivuja läpi ja hymyilisin kauniille tekstille ja elämälle. Olen ollut onnellinen. Uinut meressä joka on niin kylmä että jäytää luita, noussut rannalle huulet suolassa ja hiukset päätä pitkin ja suudellut kultaani. Olen laittanut ja syönyt hyvää ruokaa, istunut kahviloissa, kävellyt paljain jaloin soratiellä, ottanut kuvia puistossa, tehnyt muistiinpanoja ja saanut uuden cd-soittimen. Olen myös hymyillyt suloisille jäätelökumeille sekä syönyt jäätelöä, tehnyt palapeliä muutaman palan kerrallaan ja miettinyt, mitä kaikkea kaunista ja hienoa maailmassa on. Minulle kaikki on nyt ihmeellistä ja ymmärrän asioita entistä paremmin.

Olen ehkä vihdoin korjaantumassa, keräämässä palasiani ja liimaamassa niitä sokerimassalla yhteen, sanomalla illoille ja aamuille ja ihmisille hei sellaisina kuin ne ovat, ilman odotuksia parempaan. Kaikki tarpeellinen on tässä ja olen kiitollinen siitä, ja tiedän, että tulevaisuudessakin minulla on kaikki välineet ratkaisuun. Ainoa mitä vielä toivon, on että voisin viettää enemmän aikaa ystävien kanssa, mutta hiukan vielä pelkään heitä ja heidän ajatuksiaan minusta, enkä aina tiedä, miten olla.

Tuntuu oudolta ajatella, että minä itse olin ennen itseni tiellä, pidin itseni poissa valinnoistani ja tein mitä vain päästäkseni pimeään. Enkä vieläkään osaa kirjoittaa kauniisti hyvästä. En osaa kertoa kauniisti, miten iloinen olen ollut ja miten taivas on ollut sininen, koska en ole unohtanut tätä kaikkea, menneisyyttäni ja ajattelemattomia ihmisiä. En ole unohtanut itseäni, ja minussa on tuo kaikki. En ehkä koskaan ole täysin ehjä, mutta minulle riittää tämä. Nyt olen kirkas vesi joka soljuu ja puhdistaa samalla itseään.