ja enkeli lapsien oli kaunis mut hiljainen

Sain jälleen haasteen, kiitos LizzEmmy! Ohjeet ovat tutut:

Each tagged person must answer the 11 questions given to them by their "tagger" and post it on their blog. Then, choose 11 new people to tag and link them in your post. Create 11 new questions for the people you tag to answer. Do not tag back to the person who has already tagged you.

1. Millainen oli ensimmäinen paras kaverisi?

Hän asui naapurissani, oli melko rasavilli ja suurisuinen ja hyvin laiha. Hän halusi kokeilla kaikkea hullua ja oli oikeastaan hyvin erilainen kuin ujo ja varautunut pikku-lumia. Sellaisessa seurassa kasvoin, kunnes ala-asteella hän muutti "kauas" viereiseen kaupunkiin ja yhteydenpito katkesi.

 

2. Kaunein paikka jossa olet käynyt?

Hyvin vaikea. Suomen maaseutu on kaunis.

 

3. Lempikirjasi, miksi?

Minulla on paljon suosikkikirjoja. Heti potterien jälkeen - jotka eivät vaadi paljonkaan perusteluja - yksi lemppareistani on kira poutasen ihana meri, jonka kaikki nuoret laihduttajat varmaan ovat joskus lukeneet. Sen kieli on jotain uskomatonta, aivan täydellistä, ja se kertoo herkän tarinan (hieman naiivin tosin, mutta se on vain ihastuttava piirre tässä tapauksessa) hyvin herkästä aiheesta.

 

4. Lempimusiikkiasi?

Tästäkin on mahdotonta sanoa vain yhtä tiettyä. Tällä hetkellä olen erityisen ihastunut imogen heapiin, chisuun, the beatlesiin, say anythingiin ja pinkiin.

 

5. Miksi bloggaat?

Voisin kirjoittaa esseen tästä. Kun muutama vuosi sitten tutustuin blogimaailmaan, en olisi uskonut, miten tärkeä siitä minulle myöhemmin kehittyy. Se oli sitä aikaa, kun olin jo kyllästynyt virtuaalitalleihin ja päiväkirjoihin, olin siis otollinen maaperä uudelle hysterialle. Pääasiassa kirjoitan blogia, koska se muodostaa huomattavan osan kaikista sosiaalisista kontakteistani, niin surkeaa kuin se onkin; koska haluan nähdä ja kirjoittaa jotain kaunista; koska haluan olla hyödyksi muille. Blogi on minulle ikään kuin täyteprojekti sillä välin, kun päässäni muhii tuleva romaani, jonka kimppuun en vielä uskalla käydä. Lisäksi tietysti puran tänne sieluni, mikä tekee kaikesta paljon helpompaa ja kevyemmin kannettavaa.

6. Mikä tuo iloa elämääsi?

Harva asia, mutta ne jotka tuovat, saavat jatkamaan.

Ihmiset ja heidän antama huomionsa.

Luonto ja kaikki visuaalisesti kaunis.

Hyvät kirjat ja elokuvat.

Se, että olen ajatteleva olento.

 

7. Tärkein ihminen elämässäsi?

Tätä ei kukaan ikinä arvaa. Tyttöystäväni.

 

8. Lempiajanvietettäsi?

Makaan lattialla ja olen kuin en olisikaan.

 

9. Millainen olet luonteeltasi?

Olen sosiaalisesti katsoen vaikea ihminen, ja uskon, ettet haluaisi olla ystäväni. Olen ujo, liiankin herkkä, varovainen ja sekä henkisesti että fyysisesti kömpelö. Tilanteet, joissa joudun olemaan tekemisissä ihmisten kanssa, ovat minulle usein hyvin kuormittavia. Osaan harvoin olla seurassa oma itseni. Tapanani on mennä ärsyttävyyteen asti asioiden miettimisessä ja analysoinnissa. Jos jotain hyvää luonteestani pitää etsiä, olen empaattinen, hyväntahtoinen, ajattelevainen ja nöyrä.

 

10. Jos saisit päivän ajan olla kuka vain, kuka olisit ja miksi?

Hyvin haastava kysymys. En tiedä, osaanko vastata. Olen elämäni aikana toivonut niin monesti olevani joku muu, etten pysy laskuissa. Sanotaan nyt vaikka, että joidenkin ihanien bloggaajien elämä kiinnostaisi minua. (Vaikka tiedän, että moni antaa blogissaan huomattavan paljon positiivisemman kuvan elämästään kuin mitä se oikeasti on.)

 

11. Missä olet hyvä?

Olen kaiketi hyvä kirjoittamaan, koska pidän siitä, ja myös piirtämään. Joudun myös paljon tarkkailemaan sosiaalisia tilanteita sivusta, joten olen oppinut havainnoimaan ihmisten välisiä suhteita, heidän motiivejaan, luonnettaan ja tunnetilojaan. (Hassua. Jos minulta olisi vuosi sitten kysytty samaa, en olisi kyennyt vastaamaan yhtään mitään.)

En haasta ketään, koska olen niin monta haastetta jo saanut eikä ole järkeä antaa jokaista samoille ihmisille. Pidän kuitenkin kysymyksiin vastaamisesta, ja jos teillä vain on ikinä mitään mitä haluaisitte tietää, saa rohkeasti kysyä!

lootusasentoon liian levoton mä oon

Olen melko susi nykyään, en puhu en kirjoita en melkein edes ole. Silti ehkä juuri siksi koen olevani täysissä voimissani, koen olevani täysimittainen minä kaikkine angsteineni ja surkeuksineni, lohduttomine iltoineni ja piikkisine ruusuineni. En silti ole kova, ehei, minut saa palasiksi koska vain enkä edes tee mitään vaan kerään osaseni vaiti ja lähden pää kumarassa eteenpäin.

Sain nähdä kymmenen päivää kauneutta kun matkustin katsun viereen, sain katsella silmät sokeiksi kimaltavasta järvestä ja suudella huulet tunnottomiksi. Olin niin onnellinen ja niin tyyni, sisälläni mikään ei vellonut, olin aivan peilipintainen. Se on vapauttavaa, vaikka olen huomannut tarvitsevani myös epävarmuutta, yksinäisyyttä, kaikkea sitä huonoa jota elämäksi kutsutaan. En olisi mitään ilman sitä.

Olen sattuneista syistä muistellut menneisyyttäni ja sitä, minkälainen olen nuorempana ollut. Häpeän entistä itseäni. Olin kamalan ruma (ei sillä ettenkö sitä edelleen olisi, mutta nyt puhutaan hieman eri mittakaavasta) ja lihava, luulin olevani hyvinkin fiksu ja käyttäydyin kaikin puolin typerästi. Ei ole oikeastaan ihme, että minua kiusattiin. Ihmettelen nyt tässä lähes puolitoista vuotta seurustelleena, miten katsu aikoinaan edes ihastui minuun.

Olen nauttinut, vaikka en ole ollut hyvä enkä täydellinen enkä ahkera, olen nauttinut vain siitä että aamu herättää minut puolenpäivän paremmalla puolella ja päivisin voin siivota, laittaa ruokaa, olla menemättä ulos kertaakaan. (Ulkoilu tosin piristäisi, ilmakin suutelee ja hyväilee mutta minä itsetuhoisesti suojaudun kaikelta ihanalta. Vain yksi saa minut sulamaan ja taidatte jo tietääkin, kuka se on.) Vaikka näen kauneutta ympärilläni ja imen sen itseeni, minä säilyn muuttumattomana ja tunkkaisena kuin vanha taulu, joka lojuu vintillä toistakymmentä vuotta ilman valoa ja ilman mitään. Ainoa mihin en ole tyytyväinen on vatsani, joka on kuin ilmapallo eikä pienene vaan löystyy.

Haluaisin aloittaa uuden piirustustyön, luoda seuraavan pojan ja variksen, kuvan joka leiskuu taikaa ja tunnetta ja taitoa, mutta ideat ovat loppu, päästä ei löydy mitään, joten ehkä myöhemmin.

sit down for supper, won't you dine with me

or can't you handle seeing all i see

i've grown to colorblind to cease my bitching

and i've grown to love the pain

cause none of us were angels

Ensimmäinen vuosi ohi ja kursseja vasta 15, liian vähän liian vähän liian, mutta enhän minä parempaan pystykään. Arvosanoista 45% kaksinumeroisia ja keskiarvo 9.

Eikä kukaan tykkää ja kaikki on sekavaa, päivät pimeyttä sumua sortoa täynnä, jäljettömyyttä joka häviää haihtuviin uniin ja ajatuksenaiheisiin, niihin aikomuksiin jotka eivät ehdi edes valmistua ennen kuin kuolevat. Vaikka päivät ovat loputtomia ja voisin tehdä mitä vain, minä vain istun ja makaan ja kuvittelen tekeväni jotain. Näinkö lomaa vietetään?

Haluan sukeltaa valkoisiin päiviin ja hengittää sitruunaperhosten värittämää ilmaa, nauttia unelmoida täyttyä tunteista, unohtaa ruusut ja pisteliäät asiat, keskittyä vain pehmeisiin ja pörröisiin ja niihin jotka eivät satuta. En tiedä, mikä siinä on niin vaikeaa, mutta kun on niin väsynyt eikä saa mitään aikaiseksi, haluaa vain nukkua ja vaipua horrokseen joka pyyhkii kaiken yrittämisen mennessään. Onneksi pian pääsen kultani luo, hänen kanssaan voin elää kymmenen päivää ja tehdä enemmän ja olla enemmän.

Haluaisin myös uskaltaa piirtää värikynillä, laittaa erikoista ruokaa ja istua pyörän satulaan ja hengittää itseni uuvuksiin. Jokin sisälläni tämän kaiken estää, se ei halua toteuttaa unelmiani vaan käskee nukkumaan, käskee olemaan hiljaa yksin pimeässä huoneessa kuuntelemassa toisten naurua. Se ei halua että näen ystäviäni tai käyn ulkoiluttamassa naapurin koiraa, ne eivät kuitenkaan pidä sinusta ja miksi yrittäisin, miksi tekisin mitään kun ei tarvitse. Minusta on tullut kokonaisvaltaisesti laiska ja saamaton ja sumuinen, minä juoksen vain unissa ja jaksan vain ajatuksissa.

Ensi vuonna minun täytyy petrata, täytyy suorittaa enemmän kursseja, tehdä enemmän, olla enemmän kuin vain tämä ja saavuttaa jotain sellaista, jonka jälkeen kesälomalla on hyvä olla.