Olen melko susi nykyään, en puhu en kirjoita en melkein edes ole. Silti ehkä juuri siksi koen olevani täysissä voimissani, koen olevani täysimittainen minä kaikkine angsteineni ja surkeuksineni, lohduttomine iltoineni ja piikkisine ruusuineni. En silti ole kova, ehei, minut saa palasiksi koska vain enkä edes tee mitään vaan kerään osaseni vaiti ja lähden pää kumarassa eteenpäin.
Sain nähdä kymmenen päivää kauneutta kun matkustin katsun viereen, sain katsella silmät sokeiksi kimaltavasta järvestä ja suudella huulet tunnottomiksi. Olin niin onnellinen ja niin tyyni, sisälläni mikään ei vellonut, olin aivan peilipintainen. Se on vapauttavaa, vaikka olen huomannut tarvitsevani myös epävarmuutta, yksinäisyyttä, kaikkea sitä huonoa jota elämäksi kutsutaan. En olisi mitään ilman sitä.
Olen sattuneista syistä muistellut menneisyyttäni ja sitä, minkälainen olen nuorempana ollut. Häpeän entistä itseäni. Olin kamalan ruma (ei sillä ettenkö sitä edelleen olisi, mutta nyt puhutaan hieman eri mittakaavasta) ja lihava, luulin olevani hyvinkin fiksu ja käyttäydyin kaikin puolin typerästi. Ei ole oikeastaan ihme, että minua kiusattiin. Ihmettelen nyt tässä lähes puolitoista vuotta seurustelleena, miten katsu aikoinaan edes ihastui minuun.
Olen nauttinut, vaikka en ole ollut hyvä enkä täydellinen enkä ahkera, olen nauttinut vain siitä että aamu herättää minut puolenpäivän paremmalla puolella ja päivisin voin siivota, laittaa ruokaa, olla menemättä ulos kertaakaan. (Ulkoilu tosin piristäisi, ilmakin suutelee ja hyväilee mutta minä itsetuhoisesti suojaudun kaikelta ihanalta. Vain yksi saa minut sulamaan ja taidatte jo tietääkin, kuka se on.) Vaikka näen kauneutta ympärilläni ja imen sen itseeni, minä säilyn muuttumattomana ja tunkkaisena kuin vanha taulu, joka lojuu vintillä toistakymmentä vuotta ilman valoa ja ilman mitään. Ainoa mihin en ole tyytyväinen on vatsani, joka on kuin ilmapallo eikä pienene vaan löystyy.
Haluaisin aloittaa uuden piirustustyön, luoda seuraavan pojan ja variksen, kuvan joka leiskuu taikaa ja tunnetta ja taitoa, mutta ideat ovat loppu, päästä ei löydy mitään, joten ehkä myöhemmin.
sit down for supper, won't you dine with me
or can't you handle seeing all i see
i've grown to colorblind to cease my bitching
and i've grown to love the pain
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti