cause none of us were angels

Ensimmäinen vuosi ohi ja kursseja vasta 15, liian vähän liian vähän liian, mutta enhän minä parempaan pystykään. Arvosanoista 45% kaksinumeroisia ja keskiarvo 9.

Eikä kukaan tykkää ja kaikki on sekavaa, päivät pimeyttä sumua sortoa täynnä, jäljettömyyttä joka häviää haihtuviin uniin ja ajatuksenaiheisiin, niihin aikomuksiin jotka eivät ehdi edes valmistua ennen kuin kuolevat. Vaikka päivät ovat loputtomia ja voisin tehdä mitä vain, minä vain istun ja makaan ja kuvittelen tekeväni jotain. Näinkö lomaa vietetään?

Haluan sukeltaa valkoisiin päiviin ja hengittää sitruunaperhosten värittämää ilmaa, nauttia unelmoida täyttyä tunteista, unohtaa ruusut ja pisteliäät asiat, keskittyä vain pehmeisiin ja pörröisiin ja niihin jotka eivät satuta. En tiedä, mikä siinä on niin vaikeaa, mutta kun on niin väsynyt eikä saa mitään aikaiseksi, haluaa vain nukkua ja vaipua horrokseen joka pyyhkii kaiken yrittämisen mennessään. Onneksi pian pääsen kultani luo, hänen kanssaan voin elää kymmenen päivää ja tehdä enemmän ja olla enemmän.

Haluaisin myös uskaltaa piirtää värikynillä, laittaa erikoista ruokaa ja istua pyörän satulaan ja hengittää itseni uuvuksiin. Jokin sisälläni tämän kaiken estää, se ei halua toteuttaa unelmiani vaan käskee nukkumaan, käskee olemaan hiljaa yksin pimeässä huoneessa kuuntelemassa toisten naurua. Se ei halua että näen ystäviäni tai käyn ulkoiluttamassa naapurin koiraa, ne eivät kuitenkaan pidä sinusta ja miksi yrittäisin, miksi tekisin mitään kun ei tarvitse. Minusta on tullut kokonaisvaltaisesti laiska ja saamaton ja sumuinen, minä juoksen vain unissa ja jaksan vain ajatuksissa.

Ensi vuonna minun täytyy petrata, täytyy suorittaa enemmän kursseja, tehdä enemmän, olla enemmän kuin vain tämä ja saavuttaa jotain sellaista, jonka jälkeen kesälomalla on hyvä olla.