polullas on jäätä, tuhkaa, untuvaa ja lasimurskaa

Isä palasi kanarialta muutama hetki sitten ja toi tuliaisiksi kevyen rusketuksen ja iloisenvärisiä t-paitoja. Pehmeitä sanoja, rakastan sinua, nyt voit rentoutua, on viikonloppu, käydään katsomassa joku hyvä leffa ja juodaan kaakaota ja istutaan vierekkäin. Ei jälkeäkään niistä punaisista ja mustelmaisista jäljistä joita pienempänä häneltä sain. Hyvä niin: voin vihdoin huoahtaa helpotuksesta.

Vaikka ei se minun pelkoani ihmisiä kohtaan vähennä.

Perjantaina kulunut viikko ikään kuin häviää mielestä eikä siitä muista kuin yksittäisiä tapahtumia, hetkiä, jolloin on ehkä itkenyt tai nähnyt jotakin merkityksellistä. Nyt ohi hujahtaneet päivät tuntuvat pelkältä paksulta puurolta, jossa purjehtii yksi kiiltävän punainen hillosilmä. Silmä katsoo tarkkaavaisesti.

 

learning is a gift, even when pain is your teacher

 

 
Koulutoverit näyttävät alkaneen tottua siihen, että minua näkee koulussa enää harvoin. Kun he aikaisemmin tulivat joukolla luokseni kiusoittelemaan ja kyselemään missä olen ollut, nyt saan olla ihan rauhassa eikä kukaan ole huomaavinaankaan saapumistani. Olen kuin näkymätön lapsi, kuin aave, joka lipuu pitkin koulun käytäviä ja istuu satunnaisilla tunneilla pää joko surraten tukkoisena tai käyden häiritsevää tyhjää. Tunnen syyllisyyttä siitä, että olen näin paljon koulusta pois, varsinkin opettajien takia. Ja pakko myöntää, vähän myös itseni. Elämäni valuu lopullisesti raiteiltaan, jos en ensi keväänä saa peruskoulun päättötodistusta käteeni. Kiitettävin arvosanoin.

Ahdistaa, kun olisi niin paljon velvollisuuksia ja asioita, joita ei jaksa hoitaa. Tuntuu, että jos olen yhdenkin kokonaisen päivän koulussa (kuten olin eilen, ja päivä oli vieläpä älyttömän lyhyt, neljä tuntia), rasitun niin paljon että seuraavana ja ehkä sitä seuraavanakin päivänä täytyy jäädä kotiin. Milloinkohan viimeksi olen tosissani harrastanut liikuntaa. Opiskellut kunnolla. Osannut piirtää. Ollut tyytyväinen syömisiini. Ollut tyytyväinen itseeni ja kehooni ja taitoihini ja heikkouksiini ja kaikkeen siihen paskaan mitä sisuksissani kannan.

En muista.