3/05/2011

melankolian riemut

Selviytyminen on taidetta.

Se on veren kohinaa korvissa ja kitkerää makua suussa, kuivia suolaisia kyyneliä, sumuun hukkuvia sateenkaaria, mustia paahtoleipiä, itkukurkkua ja huolestuneita vahtikoiria. Hätäisiä tekstiviestejä, auringonpaistetta verhojen takana, hiljaisen äänen ivaa pään sisällä. Kirjaston mielenterveyshyllyjä, kontaktimuovisia tuskaansa huutavia kirjoja, joiden keltaiset sivut alkavat repeillä. Valkoisia lääkenappeja, poretabletteja ja sairaalan valkoisia käytäviä. Se on tuskaa.


Ja tuska on taidetta.


En pidä itseäni erityisen luovana enkä ymmärrä juurikaan mitään taiteen päälle, ja siksi uskon selviytymisen tuottavan minulle niin suuria vaikeuksia. Taide on jotain abstraktia ja hienovaraista, johon minun suppea ymmärrykseni ei yllä. Missä menee taiteen ja tylsyyden raja? Vai onko tylsyys taidetta, taide tylsyyttä ja tylsyys taiteen ilmentymä? Lipastonnurkalla rusehtuva omenanraatokin selviytyy minua paremmin. Se on luovempi kuin minä. Se osaa vain olla - turhia miettimättä.

Aurinko pilkistää äidin makuuhuoneen pitsisten prinsessaverhojen läpi ja flirttailee minulle. Lintukuoro laulaa kevättä alastomalla oksalla ja kannustaa aurinkoa yrittämään lisää. En vastaa sen silmäniskuihin, en aio mennä sen lähelle tai muuten se polttaa minut poroksi. Enkä halua olla poro. Se ei olisi kai kovin taiteellista. Flirtti on petollista, etenkin jos kohteena on aurinko, musta, niljakas ja piikikäs olento tai kuolema. (Tai mikä tahansa.)

Minä olen pieni heikko (vähän pulska) bambi, ja minun edessäni on jää. Lasista pintaa peittää puuterimainen kerros lunta, seison hurteisella rannalla täristen ja kosketan varovasti jään pintaa. Jään alla näkyy mustaa, siellä asuu kamalia mustia olentoja jotka syövät minut jos joudun niiden armoille. Ne viettelevät ja kurkottelevat limaisia huuliaan minua kohti, välissämme on vain loputon, kylmä ohut jää. Katson vastarannalle. Sumun seasta erotan yksinäisiä puita, joissa ei ole lehden lehteä. Usva ympäröi niitä, sytyttää kuun taivaalle ja saa kaiken näyttämään petolliselta.

Ne sanovat, että pääsen tuskistani eroon ylittämällä jään, astelemalla ritisevien heikkojenkin kohtien yli pelottomasti ja pitämällä pään pystyssä ja katseen valppaana. Bambin askelin koettelen jäätä, mutta en uskalla astua sille. Se on petollinen ja kylmä ja liukas. En ikinä tule pääsemään sen yli. Musta jää on sairaus, jota poden, enkä minä ikinä tule ylittämään sitä, vaan jään rannalle ruikuttamaan. Ehkä niin on tarkoitettu. Olen vain pelokas yksinäinen bambi ja kylmät jalkani pettävät minä hetkenä hyvänsä.

Kuulostaako tutulta?

 

Eilen päätin repäistä ja lähteä kaupungille katsomaan ensi-illassa olevaa black swania. Rakastan käydä elokuvissa yksin, kun voi kuunnella vain itseään ja rentoutua ja nauttia ja olla hiljaa ja keskittyä leffaan täysillä. Elokuva ylitti odotukseni mennen tullen, suosittelen sitä kaikille, vaikka se voikin olla vähän järkyttävä! Itse olen sen verran herkkä että se repi sisuskaluja aika lujaa. Jokainen varmaan tietää tämän jo kauan hypetetyn leffan aiheen suurin piirtein, mutta tietämättömille voisin sanoa tämän olevan psykologinen trilleri täydellisyyttä tavoittelevasta ballerinasta, jonka mielenterveys alkaa luhistua.

Rakastuin siihen, vaikka pelkäsin sen aikana monessa kohtauksessa todella paljon. Mikään leffa ei ole järkyttänyt ja puraissut minua näin kipeästi, mutta ei myöskään herättänyt näin paljon ihailua ja ihastusta. Tarina on hieno ja aihe tärkeä, kerronta on ehkä vähän epäuskottavaa mutta hienoa sekin, ja loppu on paras mitä voi olla. Tämä leffa pistää miettimään. Hitto vieköön, en osaa kirjoittaa mitään järkevää kun olen niin sekaisin elokuvasta.

4 kommenttia:

Varislapsi kirjoitti...

Mäkin odotan innolla tuon leffan näkemistä. Yksin on tosiaan usein mukavinta käydä leffassa, mutta itse oon ehkä menossa huomenna parin osastokaverin kanssa katsomaan sitä. En muuten muistakaan, milloin viimeksi olisi tullut elokuva joka saa mut kiinnostumaan näin hirveästi.

lumia kirjoitti...

Kiva että kävit (?) katsomassa sen, se oli tosiaan ihan mahtava. Toivotan tälleen jälkikäteen nautinnollista leffailtaa :')

neiti kirjoitti...

kävin itsekin katsomassa. Hysteerisia itkukohtauksia, samaistumista, ja jotain kauhun sekaista. Toi oli kuitenkin yksi parhaista näkemistäni elokuvista

lumia kirjoitti...

neiti: minulla oli ja on ihan samanlaiset fiilikset kanssasi tuon elokuvan suhteen.