3/01/2011

sen miehen t-paidassa mustat siivet, niin kuin kuolleen enkelin


Minä rikon lakia. Rikon lakia. En käy koulussa enää. Haluaisin mennä, mutta vähät voimani eivät riitä opiskeluun, päässä ei pysy mikään tieto tarpeeksi kauan, illat ovat kyynelien täyttämiä ja aamut väsyneitä ja harmaita ja hitaita. Ja minä sen kuin läskistyn täällä kotona, syön liikaa ja painan liikaa ja olen liikaa. Eilen minulla oli spinning-tunti, ja olisin todellakin halunnut mennä sinne, mutta... En tiedä mitä tapahtui. En vain mennyt. En saanut itseäni ylös.

Päivät olen retkottanut puolikuolleena sohvalla ja tuijottanut tv'tä vaikka sieltä ei tule mitään, roikkunut tietokoneella tekemättä ja näkemättä mitään, lukenut ihanaa merta kerta toisensa perään ja tekstaillut kullan kanssa. Minulla on kylmä, iho nousee kananlihalle aina kun liikahdan. Toisaalta vaatetuksessanikaan ei ole kehumista. Toppi ja alushousut, en jaksa pukea päälleni mitään muuta.

Minusta tuntuu, etten osaa puhua enää. Etten osaa kirjoittaa. Etten osaa ilmaista tunteitani. Kykyni tähän on sulanut pois ja jättänyt taivaan mustaksi ja tähdettömäksi. En tiedä enää kuka olen, en tiedä olenko edes tiennyt sitä koskaan. Haluaisin olla hyvä itselleni, en halua tehdä itselleni pahaa, haluan rakastaa itseäni, mutta silti vihaan. Vihaan niin paljon. Vihaan kaikkea minussa. Kaikkea paitsi katsua.

Hukun tähän.

2 kommenttia:

neiti kirjoitti...

itseensä on niin helppo hukkua pitäisi kai yrittää päästä irti...

nanna kirjoitti...

veit sanat suustani.