keskellä liikenteen en tiedä minne mä meen

Elämäni on sotkua sotkua sotkua. Jalat kävelevät alta pois ja mieli vain vaivalloisesti keikkuu mukana, ja vaikka se ei tee mitään, se on niin maan perkeleen väsynyt ja siitä tietää että kevät on tulossa. Ajatukset ovat turvonneet kuin pullataikina niin ettei päähän mahdu mitään, olo on ahdistavan tukala ja haluan vain tyydyttää kyltymätöntä hedonismiani, unohtaa kaiken pahan tuhlaamalla rahaa, syömällä, kuuntelemalla musiikkia, liikkumalla. Haluan seksiä ja läheisyyttä, loputtoman tahmaisia suklaaleivoksia, hikisiä urheiluliivejä, mitä vain millä voin hukuttaa tämän pahan pois, välttyä ajattelemasta ja olla onnellinen. Sillä mielihyvähän tuo onnea, niinhän?

Terapia alkaa muutaman viikon sisällä ja todellakin tarvitsen sitä. Elän jatkuvassa kierteessä, johon kuuluu ruoan ajattelua, syömistä, itseinhoa, väsymystä ja sen tajuamista, että tähän oloon tarvitsee vain lisää ruokaa. En minä tätä halunnut, halusin idyllisen elämän, hedonistisen kyllä mutta onnellisen. Nyt minulla ei ole itsekuria eikä voimia ajatella, teen vain mitä haluan ja kadun ja sitten filosofoin että jos saan mitä haluan, olen onnellinen.

Ja kun saan haluamani, ainoa mitä tunnen on syyllisyys ja koko painajainen alkaa alusta.

Entä mitä nyt haluan? Haluan tyttöystäväni tänne, kaipaan häntä niin ja haluaisin vain rutistaa ja käpertyä suojaan. Haluan kouluvelvollisuudet hoidetuksi, haluan nukkua, haluan leipoa ja syödä, haluan ratsastaa ja olla tallilla, haluan hukuttaa pääni tyynyyn ja huutaa, mitä vain millä saan tämän kaiken pois.

Te pyysitte minua listaamaan hyviä puolia itsestäni. Tässä mielentilassa niitä on äärimmäisen vaikea keksiä, mutta: 1) olen hyväntahtoinen, 2) olen fyysisesti terve ja 3) elämässäni on paljon juuri sitä mielihyvää mitä haluan. (En vain millään osaa käyttää sitä hyväkseni vaan olen kyltymätön porsas.)

(Ja se yksi josta en koskaan kirjoita vaeltaa mielessä, minä haluan olla rauhassa mene pois. Vaikka kaipaankin.)