5/28/2012

swim with your sorrows and try delusion for a while, it's such a beautiful lie

Minulle ei kuulu edelleenkään yhtään mitään. Toisinaan ulkona jo paistuu, pilvilautat lipuvat purjeineen ja jalkapohjassa haava rikkinäisestä parketista. Kotona lattiaremontti, koulussa viimeiset kokeet ja sisällä yksinäisyys joka kaipaa jo paljain jaloin asfaltille ja kauas kullan syliin. Myös tämä saa minut surulliseksi ja hämmentyneeksi. I see humans but no humanity. Vaikka hipin leikkiminen yksisarvinen otsalla ja tämä saavatkin minut hymyilemään, toivon silti että muistaisin useammin laittaa huulipunaa ja hajuvettä ja olla kauniimpi. Toivon, että oppisin olemaan syömättä makeaa päivittäin.

Muuta en sitten toivokaan.

/ Päivitys: Oikeastaan sisälläni asuu se sama mörkö kuin ennenkin mutta en enää osaa pukea sitä sanoiksi, en kauniiksi enkä rumiksi enkä soljuviksi jotka lainehtivat ympärilläni kuin meri. Romaanikaan ei ole edistynyt. Toivoisin vain että taivaan sini tarttuisi minuunkin ja osaisin tehdä sitä, mitä haluan, olla sellainen kuin haluan, olla onnellinen. Täyttää vaatimukset mutta olla jotain muuta kuin kympin prinsessa.


(Tekisi mieli jatkuvasti ottaa tämä kuvatus täältä pois, mutta ei, haluan kiusata itseäni. Pahoittelen myös tekstieni viimeaikaista huonoa tasoa.)

-----------------

BlushFace lähetti minulle haasteen, kiitos.

1. Romanttisin ja oudoin ihmissuhde-hetki elämässäsi?
Ensimmäiseksi tulee mieleen viimekesäinen viikko kultani kanssa. Uimme, söimme kaikkea hyvää, kävimme pitkillä kävelyillä ja rakastelimme. En ole kai koskaan tuntenut olevani niin vapaa ja onnellinen.
Outoja hetkiä on paljon, en osaa valita vain yhtä. Ehkä ne hetket, jolloin olen tiennyt mokaavani jotakin toisten suhteen.

2. 3 huonoa/outoa tapaasi, joita muut eivät välttämättä tiedä?
Kuvittelen, että pehmopupuni, jonka sain lapsena, on elävä ja että sillä on tunteet. Nukun sen kanssa ja vietän sen kanssa aikaa, jottei se tuntisi oloaan yksinäiseksi.
Hamstraan kirjoja kotiini niin kirjastosta kuin kaupastakin, mutta en usein lue niitä moneen vuoteen hankkimispäivästä.
Olen liian kiinnostunut ihmisistä ja usein utelen liikaa.

3. Jokin tempaus/teko, jonka haluaisit toteuttaa?
Olisi joskus upeaa antaa kaikki säästöni hyväntekeväisyyteen. Ja lähteä lapin-vaellukselle kullan kanssa.

4. Jos pitäisi valita vain yksi väri ja pitäisi syödä vain sen väristä ruokaa loppu elämänsä ajan, mikäs tuo väri olisi?
Luultavasti se olisi ruskea. En osaa olla ilman leipää, pastaa ja suklaata.

5. Kuinka usein olet seurustellut (ja kaduttiko mikään niistä kerroista, jäikö paskan makua suuhun vai ihan antoisaa ja hyviä aikoja)?
Ennen nykyistä suhdettani seurustelin reilun kuukauden erään tytön kanssa, kunnes tapasin nykyisen tyttöystäväni ja nyt olen ollut hänen kanssaan reilun vuoden. Elämäni varrella minulla on ollut liikaa toivottomia ihastuksia ja epätoivoisia hetkiä, joten on ihanaa, kun nykyinen kultani on halunnut sitoutua minuun ja arvostanut minua tällaisena.

6. 4 piirettä ulkonäöstä, jotka herättävät huomiosi?
Silmät.
Vaatteet.
Hiukset.
Piirteet, jotka ovat jollain tapaa tuttuja minulle.

7. 5 piirrettä luonteesta, joita arvostat ihmisessä?
Ajattelevaisuus ja syvällisyys.
Suhteellisuudentaju.
Sosiaalinen tarkkanäköisyys.
Empaattisuus.
Kyky heittäytyä.

8. Mitä uskot olevan kuoleman jälkeen?
Luulen, että en jälkeen ei ole mitään.

9. Jos sinulle kerrottaisiin, että maailman loppu tulee (taas vaihteeksi) kahden päivän päästä, vaan tällä kertaa tosissaan, niin miten viettäisit nämä päiväsi?
Luultavasti hyvin tavallisesti. Haluaisin toki nähdä minulle tärkeitä ihmisiä ja nauttia elämästä, mutta tavallaan viimeisten päivien tekemisilläni ei olisi mitään väliä, jos sen jälkeen kaikki on ohi. Ketään ei silloin kiinnosta, miten viimeiset päiväni vietin.

10. 5 asiaa, jotka haluaisit sanoa viidelle eri henkilölle, muttet ole kehdannut?
(Pelottavaa. En nyt jaksa sanoa kaikille erikseen, joten osan osoitan muutamalle ihmiselle kerralla.)
Olette minulle tärkeitä, vaikka en olekaan osannut kertoa sitä millään tavalla. Vaikka olette tehneet virheitä, se ei minua haittaa, koska se on tehnyt elämäni riikkaammaksi kuin monen muun ja tarjonnut keinoja ajatella. Jokainen tekee joskus väärin.
Sinäkin olit minulle tärkeä. Vaikka en ole mitenkään itsemurhaa vastaan ja hyväksyn asian, olisi ollut kunnia tietää, miksi teit sen. Jätitkö jonkun lapun? Sitä en saa koskaan tietää, sillä vaikka olisitkin, en usko että minulle oltaisiin asiasta kerrottu.
Välitän teistä kovasti. Saatte koulupäiväni ja muutenkin arkeni tuntumaan paljon siedettävämmältä, ja on ihanaa, kun minulla on joukko ystäviä, jotka arvostavat minua tällaisena. Olen pahoillani, jos olen aiheuttanut teille hämmennystä poissaoloillani.
Missä olet, miten voit? En ole kuullut sinusta pitkään aikaan. Olet minulle tärkeä, vaikkemme olekaan livenä tavanneet, ja olen hyvin pahoillani, jos olen sanonut tai tehnyt jotain väärää. Toivottavasti sinulla menee hyvin. Haluaisin kovasti kuulla sinusta.

11. Kerro muutamia asioita oman omatuntosi mukaan, mitä haluat/aiot/unelmoit/pelkäät tekeväsi nyt kesällä?
Kesällä haluan olla vapaa ja viettää mahdollisimman paljon aikaa ystävien ja läheisten kanssa. Ja toivottavasti olisin vähemmän koneella ja enemmän ulkona.

7 kommenttia:

leijatyttö kirjoitti...

oot kaunis. ei mulla muuta.
halauksen voin toki myös antaa (:

Kettu kirjoitti...

Olet tosiaankin nätti, tykkään myös tuosta korusta. ♥ Kauniita kesäpäiviä sinne!

Anonyymi kirjoitti...

Oot ihan tajuttoman kaunis, ei mulla muuta. :3

Anonyymi kirjoitti...

Kai tiedät, että oot hoikka ja kaunis nainen? Luulenpa joidenkin kahdehtivan sinua ja vartaloasi salaa. :) Selasin blogiasi ja on ihan vaan pakko tulla sanomaan, että älä missään nimessä kuuntele äitisi ja veljesi moitteita itsestäsi. Niillä ei oo paljon varaa sanoa mitään. :) Ihan oikeesti.

Tää blogi on muuten tosi kaunis ja kirjotat niin hyvin, että on pakko lukee postaus toisensa jälkeen, vaikka monista jutuista tuleeki vähän surullinen olo. Ansaitsisit olla onnellisempi. :) Ja noi kaikki piirustukset. <3 Niin hyviä. Jos väittäisit opiskellees kuvataidetta, se menis kyllä kaikille läpi. :)

T: Joku salaperäinen :o

lumia kirjoitti...

(salainenpienipeikko): ♥

Kettu: Voi kiitos, samoin! ♥

Anonyymi: Voi ei, olen hyvin otettu, kiitokseni :'3

Toinen anonyymi: Sinä salaperäinen, kiitos kovasti ihanasta kommentistasi! Oletpa enkeli, sait minut todella hyvälle tuulelle. Ihanaa että joku ajattelee noin. ♥

TIM kirjoitti...

oletko sinä tuo kaunis? oi.

lumia kirjoitti...

minähän se olen, kiitän :')