3/20/2012

if you can see me then you're probably a little too close


Tuleeko sulle helposti mustelmia? Joo, mä vähän mietinkin kun tähän alkoi heti nousta, valkotakkinen sanoo, painaa vanulapun kyynärtaipeeseeni ja kiittää. Kättä pistelee, alustalla keikkuu pullo tummanpunaista mahlaa joka on jostain tuolta ruusujen saastuttamilta mailta, joita sisässäni ajelehtii ja järisee, mannerlaattojen liikehdinnät ja tulivuoren purkaukset veden alla, syvällä minussa. Sitä minä olen, saastunut järvi ja eloton puistikko, puoliksi palanut talo vain peltikatto jäljellä.

Normaalit veriarvot alensivat itsetuntoa entisestään, olisi edes jokin fyysinen selitys tälle väsymykselle, mutta se kaikki taitaakin olla pääni sisällä suurena tutkimattomana pilvenä. Unelmissani minä näen itseni urheilullisena, tyylikkäänä ja itsevarmana kirjailijana, joka on käynyt yliopistoja ja iltaisin nukahtaa katsun viereen, mutta siihen on hyvin pitkä matka tästä. Pudotin kurssit kuin kivet joita en jaksanut enää kantaa, nyt jäljellä vain matikka josta siitäkin poissaoloja ja liikunta, joka uhkaa jäädä kesken iltapäiväväsymykseni ja laiskuuteni takia. Sosiaalinen elämäni on kuollutta, olen taantunut vuodentakaiselle tasolle enkä muuta juuri tee, kuin tuijotan ruutua ja nukun. Samalla yritän jotenkin hallita syömisiäni, jotka ovat nekin ärsyttävän huonosti.

Luulen, että olen vihdoin löytänyt aiheen, joka kiinnostaa minua niin paljon että voisin jaksaa puurtaa sen parissa pidempäänkin. Toivon mukaan sanat tanssisivat ruudulla ja muodostaisivat hiljalleen romaaninpoikasen, jota kerrankin viitsisin pitää yllä. Voisin kirjoittaa pahuudesta, väkivaltaisuudesta ja siitä miten erilaiset ihmiset käsittelevät pimeää puolta itsessään. Minua kiinnostaa ihmiset koulusurmien ja terrorismin takana, miksi he ovat sellaisia kuin he ovat ja toimivat tietyllä tavalla. Olen muutaman kerran kirjastossa lukenut aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, joka on lisännyt kiinnostustani. Joku voi pitää poikkeuksellista mielenkiintoani pahuuteen ja epänormaaliin omituisena ja arveluttavana, mutta itse näen sen suurena mahdollisuutena luoda jotakin, joka ei tabuja kainostele.

Kunhan asfaltti kuivuu, jalkani alkavat kutsua minua juoksemaan ja aloitan kuntoilun, nyt jo olen yrittänyt kehittää huonoa lihaskuntoani ja haaveilen värikkäistä, kauniista vaatteista jotka saavat liikkumismotivaation korkeammalle. Alan kiiltäväpaperiset lehdetkin ovat vihdoin tuottaneet pääni sisällä tulosta ja saaneet uskomaan, että rehkiminen ei ole ikävää.

Vaikka usein epätietoisuus valtaa ajatukset ja kaikki tuntuu turhalta, kesän lähestyessä ehkä sumuverhokin katoaa pikkuhiljaa.

5 kommenttia:

(salainenpienipeikko) kirjoitti...

oi!

haluaisin kertoa kuinka hienosti kirjoitat, kuvailla jotenkin. mutta en oikein osaa, joten

saat sijasta halauksen (:

Kettu kirjoitti...

Todellakin, hienosti kirjoitettu.

Olet päätymässä mielenkiintoiseen aiheeseen romaanisi suhteen, itselläni ei vastaavaan todennäköisesti riittäisi rohkeus ja siksipä ihailen sinua entistä enemmän. Tsemppiä projektillesi! : )

Black Rain kirjoitti...

Hei keijukainen,
vaikka olenkin tämmöinen aika näkymätön blogisi lukija se on yksi suosikkejani. Siksi halusin muistaa sinua tällä:
http://so-cold-world.blogspot.com/2012/03/liebster-blog.html
Tee jos jaksat, ei ole mikään välttämättömyys(:
Paljon aurinkoa ja hymyjä siun kevääseen. ♥

lumia kirjoitti...

(salainenpienipeikko): Voi, ihania sanoja, kiitos! *hali*

Kettu: Kiitti, toivon todellakin että tämänkertainen projektini ei jää kesken :')

Black Rain, Kiitos kovasti tunnustuksestasi, olen niin otettu ♥ Oikein mukavaa kevättä sinullekin!

Passion kirjoitti...

"Normaalit veriarvot alensivat itsetuntoa entisestään, olisi edes jokin fyysinen selitys tälle väsymykselle, mutta se kaikki taitaakin olla pääni sisällä suurena tutkimattomana pilvenä. "

Kuin minun sanomani. Minä ymmärrän.