11/17/2011

it's no wonder we grow strong while you grow weak




Olen alkanut punoa helmiverkkoa ympärilleni, se verhoaa kasvojani ja helisee hiljaa. Kaunis kimallus hohtaa helmissä, jotka on rakennettu kyynelistä, kaipauksesta, ahdistuksesta, ja juuri siksi ne ovat niin kauniita. Tässä tunnelmassa on jotain hyvin herkkää, mutta kiven kovaa. Se on kuin vahva muuri edessäni, tunnen valoa sisälläni helmien ansiosta, ne tekevät minusta eheän. Ruusun piikit eivät pääse puhkomaan niitä rikki.

Olen ehkä saanut uuden ystävän. Hän istuu takapulpetissa pitkät mustat hiukset verhona kasvoillaan eikä sano kenellekään mitään. Hän pyysi minua huomenna kahville koulun päätyttyä. Kukaan ei ole ennen pyytänyt minua minnekään parin sananvaihdon jälkeen. Vaikka hän on hyvin ujo ja keskustelu on vaikeaa, hänessä on jotain kiinnostavaa, siniset silmät kuin bambilla, koko ajan sanomassa jotain. Kuin hauras, sulkeutunut enkeli. Haluan tietää, mitä tuon olennon sisällä on.

Syön suklaata, leivon, kaverit tarjoavat karkkeja ja minä sen kuin paisun. Ainakin minusta tuntuu siltä. Joka aamu itken puolen tunnin urakan jälkeen vaatekaapin edessä yhä löytämättä mitään päällepantavaa. Olen vain yksinkertaisesti liian ruma ja epäsopiva kaikkeen. Välillä mietin, miten kehtaan liikkua julkisilla paikoilla. Ainoastaan sisäinen maailmani suojelee minua, voin perustella kaiken sillä että minähän olen muutenkin outo.

Kaipaan rakasta tyttöystävääni, hänen läheisyyttään ja helliä kuiskauksiaan korvassani. Haluan tulla hyväksytymmäksi muidenkin silmissä. Vaikka välillä on vaikea kestää, minä yritän nähdä helmieni läpi ja hymyillä valolle. Välillä se on kovin vaikeaa. Olen pimeän vuodenajan piristykseksi - minä kyllä pidän talvesta, siinä on taikaa - ajatellut muuttaa tyyliäni hiukan, mitä siitä sitten syntyykään. Ehkä sitten siedän itseäni hiukan paremmin.

En ole vastannut kommentteihinne. Olen siitä syvästi pahoillani, lukenut olen jokaisen ja melkein itkettää kun olette niin kilttejä. Olette rakkaita, ja teitä on jo hirmuinen määrä. Kiitos sinulle.

5 kommenttia:

ruut kirjoitti...

Välillä helmiverkkoa kannattaa siirtää varovasti pois kasvojen edestä niin, että näkee edes vilauksen maailmasta ilman verkkoa, koska se näyttää verkon läpi aivan erilaiselta.

lumia kirjoitti...

Kauniita sanoja, kiitos ruut.

Runotyttö kirjoitti...

Kirjoitat niin ihanan kauniisti, että minua itkettää. Sinusta pitäisi ehdottomasti tulla runoilija tai kirjailija.

Tsemppiä ♥

Regina kirjoitti...

kirjoitat kauniisti.
helmiverkko on niin tuttu, liian tuttu, ja samalla niin rakas.

Sari kirjoitti...

Joskus on hyvä hieman raottaa juuri sitä kyseistä helmiverhoa.
Maailmalla on varmasti paljon tarjotavaa noin erityiselle tytölle kuin sinä.

Jaksamisia sinulle. Muista halata ja kertoa miten paljon rakastat ihmisiä joista välität ♥