12/02/2011

hengittää


Sanojeni alla vesi seisoo kuin kuollut lintu. Olen kipeä, kurkkuni on verillä ja se yskii jatkuvasti. Osaan tällä hetkellä vain irtonaisia lauseita.

Sade ei jaksa lopettaa, sillä ei ole enää tarkoitusta, siksi se vain putoaa maan päälle uudelleen ja uudelleen. Haluaisin juosta sinne, sateen alle, pimeään, saisin suihkun ja tuntisin jotain hetken. Koulukirjat pysyvät lattialla avaamattomina, ne ovat liian painavia, pääni ei jaksa kantaa niitä, se sortuu. Mitä ihmettä minä teen itseni kanssa - sellaisen ihmisen kanssa, joka ei jaksa mitään ja on vain tyhjä kuori kaiken tyhjyyden suojana? Onneksi viikon päästä saan edes hetkeksi irrottautua, voin viettää viikonlopun kultani luona valokuvaten, nauraen, leipoen ja romanttisia hetkiä viettäen. Odotan.

En ehkä ole täysin tyhjä, ei, minä leikin vain, mutta kaikki tuntuu siltä. Samaan aikaan liian kylmältä ja kuumalta, liian samalta ja liian erilaiselta. Mikään ei koskaan ole sopivasti. Linnutkaan eivät enää laula, on liian pimeää, puut ovat alastomia myös sisälläni ja haluaisin katkoa niiden oksat ja hakata polttopuiksi. Jäädyttää ruusut ja astua pakkasaamuun. Ehkä ensi vuonna olen onnellisempi.

Ja jossain minä rakastan ja haluan parempaa ja kuulen veden pauhun ja haluan lähteä pois.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ja sittenkö "keijuna" parantaisit maailmaa? No et todellakaan, silloin sinulle olisi vain tärkeintä oma napasi ja se saatko vielä kilon pudotettua, että olisit ne ihanan keveät 35 kiloa ja lopulta et enää eläisikään. Avaa nyt hyvä ihminen silmäsi, ennen kuin on liian myöhäistä. Sinulla on vielä niin paljon annettavaa tälle maailmalle. Mieti ihan totta haluatko luopua _ihan kaikesta_ äärimmäisen laihuuden takia? Siitä on kuitenkin päästävä pois, tai suunta on kuolema miksi siis hukkaisit aikaa? On helppoa katsella laihojen tyttöjen kuvia ja ajatella että "vielä minäkin olen tuollainen", mutta sinä et näe niiden tyttöjen sisään, kuinka tyhjää he ovat täynnä ja ajatuksia vain painosta. Onko kovin tavoiteltavaa olla sellainen, itseensä käpertyvä surkimus? Tunnetko oikeasti yhtäkään anorektikkoa, joka olisi joskus saanut aikaan jotain merkittävää? Etpä taida niin. Ainoa heidän merkittävä teko on päästä 30 kilon maagiseen lukemaan ja siihen se myöskin jää.

Kaikkea hyvää ja voimaa sinulle. Ole viisas. <3 Ei ole mitään järkeä tuhota itseään. Mieti miksi edes haluat olla laiha ja mitä kaikkea muuta siihen aivan automaattisesti kuuluu, kuin pelkkä "ihana laihuus". Se on valitettavasti kaikkea muuta kuin ihanaa, voin kokemuksesta kertoa.

Sydämmellä,

Matilda

kak-tus kirjoitti...

Parahin Matilda, kiitos kommentistasi. Arvostan kovasti, että jaksoit kirjoittaa sen minulle. En kuitenkaan ikinä halua olla 30-kiloinen, en todellakaan, ja myönnän että oikeastaan minun pitäisi lopettaa laihdutus jo nyt. Jostain syystä minulla vain on suuri tarve tuhota itseäni, mikä on pahasti ristiriidassa sen kanssa, että haluan elää onnellisen elämän ja saavuttaa paljon. Asian hyväksyminen kai vie aikaa, mutta ehkä minun pitäisi alkaa työstää asiaa jo nyt.

Yritän hyväksyä itseni tällaisena kuin olen, ja luulen, että pikkuhiljaa se alkaa onnistua. Sitä, miksi haluan olla laiha, en tiedä, mikä on tietysti todella järjetön asia. Työskentelen asian kanssa jatkuvasti.

Kiitos voimien toivotuksesta ja hyvää jatkoa sinullekin! (:

Anonyymi kirjoitti...

Anteeksi kovasti tuo kommenttini, enhän olisi saanut alkaa noin syyllistämään ja saarnaamaan. :) Taisin kohdistaa kiukkuni vähän väärään henkilöön. Minua vain niin välillä vihastuttaa, kuinka koko netti on täynnä nuorien tyttöjen blogeja, joiden kuva laihuudesta on niin ihannoiva ja muotilehtien sivuilta reväisty, etkä sinä tosiaan taida olla sellainen. On vain niin kamalaa huomata kuinka moni tuhoaa itseänsä milloin mistäkin ulkopuolisesta (tai sisäisestäkin) syystä. Minä olen elänyt ja välillä vieläkin samojen tunteiden kanssa kuin sinäkin, niihin on helppo hukkua ja mennä yhä syvemmälle, jos elää vain tunteella, kuten minä yleensä. Mutta onneksi on järki, joka nostaa. En minä tarkoittanutkaan, että tahtoisit olla kolmenkymmenen painoinen, mutta kun on kerran lähtenyt laihduttamisen kierteeseen, on enää vaikea päästä pois. Olen elänyt elämässä, jossa muuta leivänpalanenkin on ollut aivan kamala määrä ruokaa päivässä. Sitä ei pysty edes huomaamaan kuinka pikkuhiljaa sokeutuu kaikelle ja alkaa pitämään totena vääristynyttä kuvaansa. En vain haluaisi, että kukaan joutuisi käymään läpi sitä kaikkea rumuutta ja kauheutta, mitä minäkin olen kokenut, se on niin pitkä loputon tie, jos sitä lähtee kulkemaan. Elämä on kaunis, siitä pitää voida nauttia. Minä opettelen sitä juuri, vaikka toisinaan syöminen ahdistaakin, mutta ilman sitä en voisi elää ja elämää rakastan aivan liikaa. Ja sitäpaitsi ruoka on ihanaa! ^^ Tuo on niin tuttua, että tahtoisi tuhota itseään, mutta olen päättänyt, että olen vahva, vaikka kuinka olisi vaikeaa. Siitä kaikesta on niin vaikea palata ennalleen, eikä niin ehkä koskaan tapahdukaan. Olet viisas, kyllä sinä selviät. On niin ilahduttavaa kuulla, että olet jo pääsemässä hitaasti, mutta varmasti pois. Sen päätöksen täytyy tulla itsestään, ei auta vaikka toinen kuinka painostaisi parantumaan, jos ei itse niin tunne. Minulla viimeistän hirveät kivut avasi silmät, etten voi näin enää jatkaa, jos tahdon elää. Takapakkeja tulee, mutta niistä on vain voimauduttava ja päästävä yli.

Kirjoitat ja maalaat niin hurjan kauniisti, älä menetä niitä taitoja koskaan.

Ole vahva.

Matilda

kak-tus kirjoitti...

Matilda, ymmärrän pointtisi ja tarkoituksesi, ja on ihana huomata, että joku välittää niin paljon, että haluaa kommentoida minulle ja keskustella kanssani asiasta. Minustakin on kurjaa, kun laihuutta ihannoidaan niin kovasti. Usein tiedostamatta sorrun ihannoimaan sitä itsekin, vaikka en haluaisi.

Olet ollut todella rohkea ja vahva, kun olet päässyt parantumisessasi noin pitkälle. Syömishäiriö on kamala asia, joka usein myös on niin ovela ettei sitä huomaa ennen kuin on liian myöhäistä. Sen kanssa keskusteleminen on joko itsensä tuhoamista tai loputonta taistelua itsensä puolesta.

Kiitän kovasti ja toivotan sinulle voimia.