9/07/2011

öisen kaupungin tiedän nukkuvan unta prinsessan

 

Sateessa seisominen saa auringon tuntumaan hehkuvammalta. Sairaana ymmärtää, millainen ilo on olla terve. Kullasta erossa oleminen laittaa nauttimaan enemmän yhteisistä hetkistä. Huonot jutut tekevät hyvät, ja sitä on tasapaino. Siksi olen yrittänyt kestää. Luottaa, että joskus, vielä joskus tulee se parempi kausi. Että myös saturnuksen täältä puolen löytyy onnea ja järkeä. Että sisälläni alkaisi itää vanilja, joka ravitsisi itseään ja saisi unohtamaan kaiken pahan. Että voisin laulaa muutakin kuin mustaa ja lentää kevyin siivin kuin pesästään juuri noussut lintu.

Mieleni tekisi juosta kovempaa kuin tuuli ja pusertaa tuska pisaroina ulos ihosta. Ensimmäisiä kertoja elämässäni liikkuminen houkuttaa. (Juoksin eilen cooperin testin maattuani kesän liikkumatta, ja yllätyksekseni se tuntui mieleiseltä ja hyvältä. Kaksi kilometriä ei ole huipputulos, mutta kai ihan kohtalainen tällaiselta sohvaperunalta. Mikä parasta, en kärsinyt vaan jopa nautin. Pidin jalkojeni tasaisesta rytmistä ja yhtäkkisestä tahdonvoimastani. Olin vahva.) Tahdon syödä enemmän jaksaakseni ja lähteä illalla lenkille ajatuksissani simpukankuoret ja enkelit, mutta ei koulu eikä stressi.


Kultani tuo päiviini ruusuja ja siksi minä rakastan häntä. Vietin viikonlopun katsun syleilyssä turvassa. Pidimme hauskaa, rakastelimme, söpöilimme ja rentouduimme: mitä muuta voi viikonlopulta toivoa. Tuntuu siltä, että arkeen palatessa, tyttöystävän matkustettua metallimadolla kauas myös rauha lähti hänen mukanaan. Saan sen takaisin vain hänen sanojensa mukana, mutta se on katoavaista. Otteeni on liukas, se lipeää käsistäni taas. Hän taitaa tuntea samoin, me olemme molemmat stressaantuneita.

Olen huomannut, että tietynlainen pessimismi on joillekin elämäntapa. Kuten minulle. En kuitenkaan pidä sitä huonona asiana, se on yksi niistä harvoista asioista joista olen kiitollinen. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut lahjan olla ajattelevainen ja kyseenalaistava ja miettiä omilla aivoillani. Olen saanut etuoikeuden nähdä, miksi onnellinen elämä on niin onnellista, ja että elämässä on muutakin. Ne, jotka elävät vain päivällä, eivät milloinkaan voi ymmärtää yön kauneutta. Melankolia on tietyllä tavalla kaunista, eivät ihmiset muuten märehtisi sitä loputtomiin. Ja masennus parantaa avarakatseisuutta, näköalaa. Jotkin asiat näkee parhaiten pimeässä.

En tarkoita sitä, että elämän kuuluisi olla pohjalla nuokkumista vailla ponnistelun häivääkään. Kauneus katoaa, kun ryömii samoja tunneleita pitkin tarpeeksi kauan. On vain tärkeää käydä pohjalla edes kerran elämässään, jotta osaa nauttia siitä mikä on hyvää ja ymmärtää omat rajansa ja toimintatapansa.

Halusin piirtää jotakin rohkeampaa ja tunteikkaampaa, tässä tulos.

5 kommenttia:

Sonya kirjoitti...

Voisin lisätä sun osoitteen, että voitais keskustella msn. Mulla on muutamia kysymyksiä ja kerrottavaa. Säkin saat sit kysyä toki. Pitäis vaan nyt saada tuo netti toimimaan kunnolla ja msn auki. Katsellaan nyt.

Hieno tuo piirros ja mielenkiintoinen teksti, mutta minulla kauhia kiire. Palailen myöhemmin! :)

Entisen elämän orja kirjoitti...

Olen täysin samaa mieltä tuossa pohjalla käymisessä.
Olen itse kerran kulkenut yksin pitkin pimeitä tunneleita, joista yksikään ei vienyt vapauteen, ainoastaan uuteen koetukseen. Nyt kun olen selvinnyt sieltä lähes tulkoon maan pinnalle, en voi tarpeeksi 'kiittää' siitä kokemuksesta. Nyt kun tiedän mitä se on, en enää ikinä halua takaisin..

Kirjotat mielestäni niin koskettavasti ja ihanasti, että odotan aina innolla seuraavaa postaustasi. Olet upea ihminen ja toivon sulle voimia tähän uuden arjen pyörittämiseen. Sä selviät kyllä :)
Tykkään myös tästä uudesta piirrustuksesta, se todella on tunteikas!

psst. Sun blogis on yks niistä blogeista, jotka innosti mut kirjoittamaan omaa blogia. kiitos sulle siitä!

Anonyymi kirjoitti...

kaunis piirrustus (:

lumia kirjoitti...

Sonya: Laita mulle sähköpostia osoitteeseen kak-tus@luukku.com niin saat meseosoitteen, en viitsi jakaa sitä tässä kaikkien kesken :)

kissakala: Voi, olen niin otettu, kiitos hirmuisesti. Kommenttisi piristi.

Anonyymi: Kiitos :>

Sonya kirjoitti...

Laitan sitten mielummin sitä sähköpostia, kun oon saanut uuden koneen. Mulla kävi nimittäin huono tuuri, kun vein tuntemattomalle koneen korjattavaks: tiedostot vaan poistuu itsestään, enkä pysty asentamaan niitä uudelleen. Ei tainnut ihan olla asiantuntija. (msn ei siis myöskään toimi) :(