9/23/2011

tutut reitit vaihtuneet pintoihin mustiin


Sade jatkui ulkona ja hyytyi sisällä kirkkaaksi, lasiseksi jääksi. Poskiontelotulehdus päätti tulla kiusaamaan minua ja jätti minut äidinkielen kokeesta pois, matematiikan sain tehtyä ja se meni yllättävän hyvin. (Ei pitäisi vielä sanoa. Jospa kuitenkin laskin kaiken väärin.) Ystävät ja yksinäisyys, valo ja pimeys, tasapainoilen kaiken hyvyyden ja kylmyyden välimaastossa ja putoan kohta.

Teeskentely inhottaa minua. Niin kuin joku voisi oikeasti ajatella, että maailma on hyvä, että laput silmillä hyräily on parempi vaihtoehto kuin asioiden näkeminen, joka tuo kyynelet silmiin. Laulaen eläminen ja totuuden vältteleminen on toki helpompaa ja minäkin yritän suojella joskus liikaakin läheisiäni kaikelta pahalta ja sulkea heidän silmänsä. Minä itse kuljen silmät auki kuin mustaan aukkoon ja annan sen kaiken tapahtua itselleni. Annan sen kaiken kylmettää minut, muovata minut kovaksi mutta silti araksi ja haavoittuvaksi.

Minusta on tullut kyynikko. Haluan olla kuin en tuntisi mitään, en olisi mitään mitä kukaan voi koskettaa. Ajattelen ettei maailmaa eikä minua voi muuttaa. Annan kaiken olla ja tapahtua sellaisena kuin se on, en yritä vaikuttaa enää mihinkään, en usko pystyväni vaikuttamaan. En välitä. Olen vain sulamaton jää, joka heijastaa kaikkea mitä eteeni tuodaan.

Ja minä haluan taas paeta siihen maailmaan, joka minut kylmettää. Haluan olla pieni lintu joka juo mettä ruusun kukinnosta, haluan jatkaa siitä mihin jäin. Keijukupla on niin kaunis ulkoa, mutta siihen saa jäämään vain se ajatus, että ei sisimmässään ansaitse parempaa. Että on pakko tuhota itsensä. Maa jäätyi, en osannut suojautua. Ja jossakin joku rakastui kuplaan vielä enemmän, onnekkaammin, ohitti, voitti minut ja minun typerät pikkusievät tavoitteeni. Olen joku, josta ei koskaan voi tulla kaunista lintua. Yritän silti, luovuttaminen jää vain niille, jotka eivät halua onnistua missään.

niin on kauniita kuuraiset puut

(anteeksi)

5 kommenttia:

Nanumea kirjoitti...

Voi, kirjoitat niin sydäntäsärkevän kauniisti ettet tiedäkkään. En ole uskaltanut ennen kai kommentoida, mutta nyt tekstisi ja ajatuksesi kuulostivat niin tutuilta,oli pakko. On se ihmeellistä (ja surullista)että joku muukin ajattelee näin. Minulla itselläni ei ole pajoa voimia joista antaa, mutta poimi ilonhippusia tähtitaivaalta ja punaisilta puiden lehdiltä. Jaksamista. <3

Miss Cold-Blooded kirjoitti...

Tekstisi on niin... kaunista.
Sanoinkuvaamattoman.
Kunpa jaksaisit. En osaa sanoa mitään, muuta kuin sen, kuinka tuttua tuo kaikki on, ja kuinka haluaisin repiä sinut satuttavasta keijukuplasta... maailmaan, jossa silmät on pidettävä auki, jotta näkisin pahan lisäksi myös hyvän.

Cicatrix kirjoitti...

niin samanlaisia ajatuksia kun mulla, minäkään en suostu kulkemaan laput silmillä vain siksi että se olisi kivempaa. En suostu sulkemaan silmiäni totuudelta vaikka se sattuu syvällä sydämessä ja jättää ikuisen arven.

tAru kirjoitti...

Hei tyttönen.

En oo aikoihin osannu sanoa mitään, mut nyt sanon: voimia. <3

kak-tus kirjoitti...

Nanumea: Kiitos pikkuinen, paljon voimia sinullekin ♥

Miss Cold-Blooded: Kiitos avartavasta kommentistasi ja kehuistasi kovasti. Aion pitää sanasi mielessäni ja pyrkiä valoa kohti.

Cicatrix: Ihan totta, mieluummin sitä kärsii kuin ei näe elämän molempia puolia.

tAru: Kiitos hirmuisesti kommentistasi ♥