3/27/2013

we're waiting for the sandman but he never hears the call


Olen ollut taas liikaa omissa maailmoissani, en ole muistanut jakaa mitään teidän kanssanne. Katupöly ja sininen taivas ja kuiva asvaltti tekevät iloiseksi; ensimmäistä kertaa moneen vuoteen huomaan kevään tulevan. Aiemmat keväät olen kulkenut sumussa, nukkunut läpi aurinkoisten päivien ja herännyt paahteeseen ja kukkaketoon. En muistanut, miten kaunis kevät voi olla ja miten upeaa on nähdä, kun luonto herää talviunilta.

Olen paljon pirteämpi kuin ennen, vaikka edelleen väsymys värjää silmäntaustat harmaiksi ja suhisee aamuisin päässä. Koulussa minulla on enemmän kursseja kerralla kuin on koskaan ollut, ja olen salaa hyvin ylpeä. Minä, joka ennen en osannut nousta sängystä ja jolle kynän käteen ottaminen oli liian suuri voimainponnistus, käyn nyt joka päivä koulussa ja olen välillä jopa sosiaalinen. Olen täysin eri ihminen kuin vuosi sitten.

En tiedä, onko sillä jotain tekemistä psykoterapian kanssa. Olen parin viikon ajan käynyt kaksi kertaa viikossa harmaamattoisessa huoneessa, jossa istuu hoikka polkkatukkainen nainen joka kuuntelee hiljaa. On ollut vaivaannuttavaa puhua tuntemattomalle, mutta olen tehnyt parhaani. Vaikeinta on, kun hän ei kommentoi sanomisiani mitenkään, nyökkäilee vain ja esittää lisäkysymyksiä. Se ei ole keskustelua. Välillä syyttävät ajatukset valtaavat mielen ja hiljaisuus venyy ahdistusnauhaksi, mutta yritän parhaani.

Pimeys on kai edelleen susivaatteissa jossain sisälläni, se hiipii ja raapii mutta enää vain vatsantaustaa, ja saan sen pakenemaan hetkeksi jos haluan. Kaipaus sen sijaan on kasvanut, se tahtoo kaikkea mutta samalla ei mitään, se on ääretön musta aukko joka imee ilmaa keuhkoistani. En ole vielä saanut selville, mitä varten se siellä on, mitä se tarvitsee, mutta ehkä se kertoo minulle pian. Luulen, että hedonismini ja jatkuva nautinnon tavoittelu ovat sen aikaansaannosta. Minä nimittäin syön, leivon, luen, juoksen, katselen, haaveilen, ihastelen ja teen mitä vain saadakseni hetkeksi sen kaipauksen puristamasta keuhkojani.

Minulta kysyttiin, millaisen kirjan kirjoittaisin, jos kirjoittaisin sen nyt. (Ihanaa, kysymys. Minulta saa jatkossakin kysyä mitä vain mikä askarruttaa, vastaan mielelläni. Tai jos sinulla on jokin ongelma, kerro vaikka anonyymisti kommentissa, vuodata kaikki.  Vastaan sinulle. Haluan olla avuksi.) Mielikuvitukseni lähti laukkaamaan. Tällä hetkellä äidinkielen soveltavalla kurssilla olen luonut henkilöhahmoa pojasta, joka on jonkin verran vanhempi kuin minä mutta täysin hukassa. Olen hiukan kiintynyt häneen, vaikken uskonut että miespuoliset henkilöt saisivat minut samaistumaan. Hän on herkkä ja elämän runtelema, maailma ei ymmärrä häntä. Haluaisin käsitellä kirjassani ihmisten välistä väkivaltaa jollakin tavalla, sekä ihmisen väkivaltaa itseään kohtaan. Myös rakkaus ja ihastuminen toista ihmistä kohtaan kiehtoo. Nyt olen kovasti opiskellut hyvän tekstin rakennuspalikoita, joten ehkä joku päivä saan itsekin sellaisen aikaiseksi.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

So sing me to sleep tonight
And don’t bring me back to life

Mei kirjoitti...

Sinä kirjoitat jo nyt ihan hirmu kauniisti!

ps. http://before-the-summer.blogspot.fi/

ruut kirjoitti...

hei pitkästä aikaa, ihana tietää että asiat ovat paremmin ♥ kevät on tosiaan jotain ihanaa.

Tiia kirjoitti...

Luin juuri äkseen ton esiittelyn susta. Hämmennyin hetkeksi. Tuntui, kuin olisin lukenut esittelyä itsestäni.

ps. en oo hetkeen aikaan löytäny näin TÄYDELLISTÄ blogia <3

Venla kirjoitti...

Kirjoitat aina niin ihanasti, voimia sulle♥!
Sinut on haastettu!♥
http://youcanbepartofmyworld.blogspot.fi/2013/12/haaste.html