4/13/2012

mitä etsi kärpänen hämähäkin verkosta


On ihana laittaa ensimmäistä kertaa tänä vuonna ohutpohjaiset kengät jalkaan, kävellä hupparissa kauppaan ja vaikka kaikkialla on vielä harmaata ja ruskeaa ja ruskeanharmaata, tuuli tuoksuu keväälle. Lähikaupassa siististi meikannut tyttö täyttää hyllyjä ja kun kävelen ohi, hän katsoo minua pistävästi. Päässäni alkaa heti pyöriä hätäisten kysymysten nauha: tunnenko hänet? Näytänkö ihan kamalalta? Olisiko pitänyt pestä hiukset ennen lähtöä? Ovatko vaatteeni kenties homssuiset?

Kotona puran kassin ja alan sulattaa suklaata kattilassa. Tomusokeri pelästyy siivilää ja karkaa aina kulhon ulkopuolelle, tiskipöytä alkaa olla valkoisen ja ruskean kirjava siitä ja kaakaojauheesta ja likainen astiapino vieressäni kohoaa. Syön taikinaa lusikasta, kun laitan kakun kuumaan ja avaan ikkunan.

Tunnepuolella kaikki tuntuu olevan solmussa, vihaan maailmassa eniten itseinhoa ja ihmisen (kaiketi?) perusluonteeseen kuuluvaa ylianalysointia, vaikka harrastan molempia aktiivisesti ja hanakasti itse. Sanat eivät järjesty paikoilleen enkä tiedä mitä tehdä, turhautan itseäni niin että haluaisin lopulta olla vain eloton esine. Kaikki tuntuu niin tukahduttavalta, enkä tiedä minne katosi elämänilo, puhdas onni siitä että on olemassa ja voi tehdä mitä haluaa. Joskus kaikki tiivistyy siihen yhteen kakkutaikinaan, joka on aivan liian makeaa ja täyttävää ja jota loppujen lopuksi kaiken vaivan jälkeen ei halua syödä.

Olen ehkä ikään kuin tullut taitekohtaan elämässäni. Onneksi kevät on uusien elämien aikaa, ehkä minäkin luon nahkani ja olen entistä parempi ja pärjäävämpi omana itsenäni. Aion elää, vaikka pelkään, ja tehdä kaiken mistä unelmoin.

Millainen on täydellinen keho? Tiettyä kokoa vai pelkästään sellainen keho, joka toimii ja palvelee omistajaansa? En enää tiedä, en osaa sanoa enkä tunne vartaloani omakseni. Kultani tuntuu pitävän minua liian pienenä. Sä olet sellainen pieni ja litteä, vähän kun sellanen pupu, joka on pesussa lingonnut ja kuihtunut. Voi, en minä halua olla sellainen, haluan olla itsevarma ja vahva ja sellainen joka ehkä joku toinenkin haluaisi olla. En halua olla kuihtunut, haluan olla täynnä elämää. Haluan astella kettumetsässä, tuntea elävästi niin tuulen pehmeyden poskilla kuin muurahaisten pistokset varpaissa, kokea elämän sellaisena kuin se on.

Ehkä minäkin vain olen yksi maailman monista yksinäisistä sieluista, etsimässä jotakin joka merkitsee.

Ajattelin piirtää jotakin erilaista.

(Mistä te kaikki ihanat tulette ♥)

6 kommenttia:

lapsenkasvoinen kirjoitti...

Ihan mielettömän ihana piirros♥ ja pakko vielä sanoa, että kirjoitat tosi kauniisti ja koko sun blogisi on vaan ihana ja kaunis.

Lena kirjoitti...

Tunnen itseni jotenkin niin hyväksi ja nuoreksi kun pystyn pitämään ikivanhaa, kulahtanutta (ja liian isoa) huppariani taas. Ja tulen viettämään siinä koko kesäni. Taidan huomenna kuvia ottaessani pistää sen päälleni, kertoa kaikille kuinka minä olen siihen sulautunut.

<3

ruut kirjoitti...

olet kaunis ja kirjoitat kauniisti ♥

lumia kirjoitti...

lapsenkasvoinen: kiitos niin paljon, itse olet kaunis ♥

Lena, sulautuminen on kaunis harmonia jonka minäkin haluan kokea. Ole ylpeä itsestäsi.

ruut: sinäkin ♥

laululintu kirjoitti...

eksyin tänne, ja oon iloinen , että eksyin. jään ehdottomasti seuraamaan. ja oot uskomattoman hyvä piirtämään!!

lumia kirjoitti...

laululintu: Voi kiitos ja mukava kuulla!