1/12/2012

we almost had it all




Imogen heap on parhautta, varsinkin kun sitä kuuntelee ennen nukahtamista, on raukea ja keskittyy sanoihin, ääniin. Musiikki on upea asia. Kommentoikaa puput tähän tekstiin lempiartistejanne, haluan päästä kuuntelemaan teidän rakkausmusiikkianne. (Omat suosikit löytyvät profiilistani.) Myös teitä sykähdyttäneistä elokuvista sekä kirjoista olisi kiva kuulla.

Toisinaan hiljaisuus on parasta musiikkia. Minä pidän yksinolosta, palapelin kokoamisesta ja leipomisesta hiljaisessa keittiössä, silloin kuulee ne tärkeimmät asiat - omat ajatukset. Ensi maanantaina on onneksi vihdoin ja viimein käynti ravitsemusterapeutilla, olen yrittänyt kirjoittaa ruokapäiväkirjaa mutta minua hävettää se syömäni makea ja sisääni ahtamani kalorit, pelottaa kuulla ammattilaisen tuomio. Ruoka on ystäväni, viholliseni, kaikkea mikä on päässyt liian lähelle tunteitani.

Maa jäätyi liukkaaksi, kun sateet nuolivat sitä viime yönä ja hiekoitus työntyi ruusunpiikkeinä esiin. Aurinko pelkää näyttäytyä, kaikkialla on harmaata ja mustaa ja minä yhdessä muiden kanssa kannan sitä. Kovan veden liukkaus asfaltin päällä saa varovaiseksi, jalkani tuntuvat yhtäkkiä kilometrinpitkiltä ja huterilta ja koulumatkat venähtävät pidemmiksi. Kuin yksinäinen bambi jäällä, niin kuin viime talvenakin kirjoitin.

Silti iloitsin pienestä lumihetkestä, vaikka en edes käynyt paljon ulkona. Olen ankea kotihiiri joka sipsuttaa hiljaa kylmillä käytävillä, mussuttaa leipää ja piiloutuu yöksi möröiltä peiton alle. Möröt seuraavat silti perässä ja tunkeutuvat uniin, aamulla herään entistä väsyneempänä ja pelokkaampana ja kuitenkin kaikki on hyvin. Pohjimmiltaan. Ainoa ahdistuksenaihe on se, etten ole saanut sanaakaan romaania paperille, en saa puristettua irti mitään koska odotan itseltäni niin paljon. Odotan maat ja meret ylittävää ja linnut puista lennättävää tekstiä, odotan ihmettä joka ei minun käsistäni synny. Odotan jotain, joka on jo ajat sitten ennen minua tehty. Kaikki on jo valmista kirjallisuudessa, ei se kaipaa minun surkeaa tekelettäni pölyttymään sata vuotta vanhojen kirjojen joukkoon.


Olen lukenut blogeja ja ajatellut, että oi kuinka lahjakkaita te kaikki olettekaan. Olette upeita ja kauniita, perhosia maailman tuulissa. Jos riittäisi voimia, olisin valmis tekemään tuttavuutta jokaisen kanssa. Ihmiset, joilla on ajatuksia ja kirjoitustaito sekä kyky nähdä ja luoda kauneutta, ovat täydellisiä.

Delfiinit palapelissä hymyilevät ja muutenkin varsin paljon minä pidän elämästä, pidän eritoten juuri niistä huonoista jutuista. Pidän sateesta ja ahdistuksesta, vastoinkäymisistä, huolista. Se kaikki saa yrittämään uudestaan.

8 kommenttia:

Kettu kirjoitti...

Oi, minäkin pidän todella paljon Imogen Heapista, etenkin tuo linkittämäsi The Walk on ollut pitkään yksi suosikeistani. ♥ Kuten niin hyvin ilmaisit, hänen musiikkinsa on juuri sellaista ennen nukahtamista-musiikkia, ajatuksen kanssa mietittävää. Itse tykkäilen tällä hetkellä todella paljon Daughter-nimisen bändin musiikista. Myös Young Heretics on hienoutta. : )

Samaistuin todella tuohon, kun kerroit että odotat omalta tekstiltäsi paljon, minulla on sama ongelma. Olen kuitenkin sitä mieltä ettei kannata luovuttaa, tai asettaa itselleen liian suuria tavoitteita. Sitä paitsi kyllä sinä osaat kirjoittaa, päätellen näistä blogimerkinnöistäsi.

Anniina kirjoitti...

Queenin My melancholy blues on nätti ! Loppu tuotanto onki semmosta "up ang high this was meant to be", mutta Made in Heaven on henk.koht. lempikappaleeni. Suosittelen Queenia :)

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Minun suosikkejani ovat mm. Yona, Kaija Koo, Radiohead ja Wise, mutta musiikissa nautin monien eri artistien tuotoksista. Varsinkin kauniit ja koskettavat lyriikat vetoavat minuun vahvasti.
Tämän lisäksi haluaisin kannustaa sinua kirjoittamisessasi. Tiedän on se on vaiekaa, mutta yritä tyhjentää mielesi kaikista niistä odotuksista joit sinulla itsellesi on. Kirjoja ei ole koskaan liikaa, ei koskaan! Älä mieti liikaa mitä muut osaavat ja ovat kirjoittanee, sillä sinun tekstisi on sinun omaasi ja se on kaunista! Minä ainakin haluaisin joskus lukea sinun kirjoittamasi kirjan älä luovuta, vaan pidä unelmastasi kiinni ja toeteuta se!
Kirjoittaminen ja kirjat ovat yksiä kauneimpia asioita maailmassa. Niissä on ihmeellistä voimaa joka saa maailman näyttämään kauniimmalta ja sillä on voima parantaa, lohduttaa, riemastuttaa, ihastuttaa ja itkettää. Se antaa niin paljon, että elämää ilman kirjoja ei voisi kuvitellakkaan.
Myös minun unelmani olisi, että saisin joskus julkaistua oman kirjan ja olen työstänyt kirjaani jo noin puolivuotta, mutta ei se vielä ole lähellekkään valmis edes lähetettäväksi, kijroittaminen voi viedä paljon aikaa, mutta se on todella palkitsevaa.
Anna siis muidenkin nauttia kauniista kielestäsi ja anna kirjoituksen tulla ilman vaatimuksia; kirjoita vain juuri sen mukaan, mikä itsestäsi tuntuu hyvältä, äläkä ole liian ankara itsellesi. Sinä pystyt siihen! c:

Anonyymi kirjoitti...

Radiohead, Coldplay, Arctic Monkeys, Max Richter, Muse, The Smiths <3

Anonyymi kirjoitti...

Käypä katsastamassa youtubesta Bat for Lashes, Emilie Simon ja saameksi laulava Mari Boine. Sanaakaan en ymmärrä mutta jokin hänen kappaleissaan vain on hyvin vangitsevaa. :)

Marjukka Katariina kirjoitti...

Kaunis blogi, pidän kovasti :)

lumia kirjoitti...

Kettu: Kiitos kovasti piristävästä blogistasi, pitää kuunnella ehdottamiasi bändejä. Sinulla on blogistasi päätellen hyvä musiikkimaku! Totta, kirjoittamisen suhteen ei kannata luovuttaa, mikään muu ei auta kuin aloittaminen.

Anniina: Kiitos vinkistä, itsekin pidän Queenista vaikka en ole sitä hirveän paljon kuunnellut, pitää kokeilla enemmän (:

Kuro: Kiitos kovasti kannustavasta kommentistasi. Se auttoi jäsentelemään ajatuksia ja toi itsevarmuutta, luulen että sanoistasi on paljon apua. En oikein osaa kiittää tarpeeksi. Tsemppiä ja onnea kirjailijanalulle, olet ihana!

Anonyymi: Laitan vinkkisi korvan taakse, varmasti löydän ihania musiikkikokemuksia ♥

Anonyymi: Käyn, kiitos sinullekin (:

mmmarke: Kiitos kovasti, sinunkin blogisi vaikutti hienolta ja olet kaunis (: