8/12/2011

if you want to fly, you got to give up the shit that weighs you down

Ilmassa ei tuoksu enää riemu. Vapaus ei leijaile ihmisten lomassa rikastuttaen ilmaa ja kuiskaillen korviimme lempeitä sanoja. Alamme katsoa loputonta näkymätöntä seinää tyhjä katse silmissämme ja muuttua koneiksi, jotta kestäisimme talven kylmyyden ja voisimme taas keväällä sulattaa itsemme henkiin. Arki on kohta osa minunkin elämääni.

En ole puoleen vuoteen elänyt arkea. Olen istunut kotona ja tuijottanut televisiota, keskittynyt itseni kokoamiseen. Olen herännyt myöhään aamuisin, mennyt myöhään nukkumaan. Olen unohdellut asioita huoletta, koska minun ei ole tarvinnut ottaa kunnolla vastuuta mistään. Olen opetellut vain pysymään hengissä ja olemaan iloinen, eikä minun ole tarvinnut keskittyä muuhun.

Pian kaikki tulee muuttumaan. Maanantaina tulen astumaan uuteen elämään, uuteen kouluun, uusiin ihmisiin, uusiin huoliin, uuteen maailmaan, uusiin kokeisiin ja uusiin haasteisiin. Tulen sulkemaan laukkuni vetoketjun joka aamu ja kävelemään ovesta ulos kengät kopisten.

Miten ihmiset jaksavat sitä? Miten he jaksavat arkea? Sen hektisyyttä, levottomuutta, koettelevuutta, sen raatelevia kynsiä ja tappavaa katsetta. Arki on hullua oravanpyörää, eihän kukaan kestä sitä. Välillä mietin, olenko nyt astumassa suden suuhun. Käyn lukion neljässä vuodessa, mutta silti minua pelottaa. Miten jaksan kuusi jaksoa vuodessa, kuusi koeviikkoa, kolmisensataa päivää pelkkää opiskelua ja pänttäämistä? Olenko jo ehtinyt niin pitkälle, että olen valmis siihen? En usko.


Opiskelua enemmän minua huolettaa ihan tavallinen arjen pyörittäminen. En ymmärrä, miten ihminen jaksaa tiukkoja rutiineja päivästä toiseen, viikosta toiseen. Aikaisin ylös, suihku, vaatteet päälle, laukku valmiiksi, aamupala, hampaiden pesu, meikki, hiukset, ulos aamuruuhkaan, metro, bussi, kävely koululle, ihmisten tervehtiminen, luokkaan istuminen, opiskelu. Ruokatunti, lisää opiskelua, hypäreitä, muistiinpanoja ja kuuntelua. Bussi, kävely, metro. Koti. Välipala, läksyt, tietokone, telkkari, musiikkia, illallinen, kasvojen ja hampaiden pesu, yöpuku, silmät kiinni. Ja sama uudestaan. Ja uudestaan. Uudestaan. Uudestaan.

Tätäkö elämä on?


Olen laihtunut taas kilon - parissa päivässä. Olen jo toisinaan tyytyväinen kehooni, mutta syöminen ahdistaa. En tahdo syödä enemmän kuin mitä nyt. Eikö tämä tuska muka ole tarpeeksi? Toisaalta en tahdo nähdä sitä päivää, kun painan alle viidenkymmenen ja minusta ei ole jäljellä muuta kuin varjo enää. En halua tuhota itseäni, haluan pysyä tyttöystäväni vierellä ja olla onnellinen vielä joskus.

Pari ex-luokkalaistani eivät jätä minua rauhaan. Äsken he tulivat huoneeni ikkunalle koputtelemaan ja hokemaan "hyi vittu", en tajua heitä. Muistan niin monta kertaa kuulleeni heidän suustaan olevani nolife, että minua ihan ihmetyttää, eivätkö he omista peiliä. Kuka vajoaa niin alas, että tulee ex-luokan kummajaisen ikkunalle kiroilemaan vain mahdollisesti pahoittaakseen mieleni? Miksi he tuhlaavat aikaansa minuun, kun eivät näemmä pidä minusta lainkaan? Keväällä tuo olisi saanut minut nielemään kyyneliä, mutta nyt tunsin lähinnä sääliä ja hämmennystä. Maailmassa on monenlaista porukkaa, myös niitä uskomattoman epäkypsiä ihmisiä.

11 kommenttia:

Illusionisti kirjoitti...

Uskomattomia nuo sun entiset luokkalaiset. Kertoo aika paljon tuollainen käytös niistä ihmisinä -__-

Eris kirjoitti...

Juttelin M'n kanssa postauksesi viimeisestä kappaleesta, jossa puhut ex luokkalaisistasi, kiusaajista. Emme kumpikaan pysty ymmärtämään tätä, miten tuollaisia ihmisiä voi edes olla ? Ja sinä olet 16 vuotias, joten he ovat samaa ikäluokkaa. Milloin nuorista aikuisista tulikin totaalisia kakaroita ??? He ovat todella, todella säälittäviä, heillä ei ole elämää. Heillä on vain sinun elämäsi. He ovat epäonnistuneita ihmisiä.

Itse olen miettinyt myös, miten pärjätä arjessa, ennen kaikkea selvitä siitä. En jaksaisi, en tahtoisi .. Haluan erityiskohtelua, oman arkeni.

Bemary kirjoitti...

Kuulostaa totisesti siltä, ettei kyseisillä tyypeillä oo omaa elämää, sillä jos ois, ei tommoseen täysin kakaramaiseen toimintaan ois aikaa saati kiinnostusta ryhtyä. Ehkäpä niiden ihmisten ainoat kyvyt ovat juuri tossa: kiusataan muita, ku mihinkään järkevään ja kehittävään se oma aivokapasiteetti ei riitä.

Harmi kyllä tommosia ihmisiä löytyy aikuisistakin, vaan aika paljon oppii ajan kanssa suodattamaan, ku muistaa, että ne ihmiset vain purkavat omaa pahaa oloaan ja se on niille oikeastaan aivan sama kuka sattuu uhriksi. Ei se vika siinä uhrissa ole. Ei kukaan tervejärkinen ihminen kiusaa toista, vaan lähtee ennemmin paikalta, jos toisen seura ei miellytä. Pelkästään säälittäväähän moinen kiusaaminen on eikä sen takia kannata pahoittaa omaa mieltään (helpommin sanottu kuin tehty, tietenkin), jos muiden elämän ainoa sisältö on koittaa pahoittaa niiden mieli, joiden elämässä sitä sisältöä oikeasti on.

Ei muuta kuin tsemppiä vaan kovasti. :) Älä hukkaa aikaasi reagoimalla niihin temppuihin (voisi olla jopa parempi, ettet mainitsisi heistä blogissakaan, sillä mikäli he tätä lukevat, on yksi heihin liittyvä sanakin todiste siitä, että heidät on huomattu ja se antaa uutta intoa kiusata) tai pahoittamalla mieltäsi, sillä mitä vähemmän reagoit, sitä vähemmän kiusaajat saavat perseilystään tyydytystä ja kyllästyvät lopulta koko touhuun.

anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Ja toi on lähinnä se syy, miksi syytät koko entistä luokkaasi???

kak-tus kirjoitti...

Illusionisti: Sinäpä sen sanoit.

Eris: Kiitos kommentistasi, olet oikeassa! Toivotan sulle paljon voimia arjen jaksamisessa.

Bemary: Kiitos ihanasta kommentista, puhuit täyttä asiaa. Tosiaan, ehkä ainoa keino olisi olla mainitsematta heitä blogissani, he kun siitä tuntuvat kimpaantuvan. Toisaalta tämä on minun henkireikäni jonne puran melkein kaikki, enkä halua tukkia sitä vain sen vaaran vuoksi, että pari tyyppiä tulee vihoittelemaan.

Anonyymi: Missä vaiheessa olen sanonut syyttäväni kaikkia heistä? Lisäksi, ei, tuo ei ole ainoa syy.

Jos tunnen sinut, voisit ihan rohkeasti sanoa kommentoidessasi, kuka olet. Anonyymivihanpito on säälittävää. Lisäksi ole kiltti ja lue ylempänä oleva Bemaryn kommentti, siinä oli hyvin tiivistetty asioita, joita sinunkin kannattaisi pitää mielessäsi.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymivihanpito? Se oli ihan pikku kysymys vain.
Tuntuu kuin sä diagnisoisit(miten se edes kirjoitetaan) pikku asioista ihmisiä, kun heti oletat että hyökkään sua vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Niin muuten, olen 23-vuotias, joten tiedän kyllä itse mitä pidän mielessäni. Minun ei tarvitse vilkaistakkaan Bemaryn kommenttia, mutta uteliaisuudesta olen sen jo lukenut.

kak-tus kirjoitti...

Anonyymi: Olen kovin pahoillani, taidan tosiaan vähän olla vainoharhainen välillä, luulin että nickisi takana on joku ex-luokkalaiseni. Juu, kyllähän minulta saa kysyä mitä tahansa, mutta niiden jotka eivät minua tunne, on paha ruveta vetämään minusta sellaisia johtopäätöksiä että syyttäisin koko luokkaani tai tuo olisi ainoa syy. Vähemmän syyttävä sävy kysymystä esittäessä olisi voisi myös olla paikallaan, kun on kerran vieraasta ihmisestä kyse.

Anonyymi kirjoitti...

Olen anonyymi vain siksi että ei oikeen ole ihan omaa tiliä.
Mutta en kyllä yleensä kamalasti ajattele, että netissä voisi olla jotain tunteita kirjoittamassani tekstissä, kun luulit että olin syyttävä.
Luinpa vaan näitä sun tekstejä, enkä oo vielä hirveesti lukenut sun entisistä luokkalaisistasi.

Voidaan joskus vaihtaa vaikka msn, jos tulee jotain kysyttävää. Olen itse ollut melkeen samassa tilanteessa. Se on vaan todella pitkä tarina...

kak-tus kirjoitti...

Anonyymi: Tosiaan, pahoittelen kömmähdystäni, olen välillä ehkä vähän liian hyökkäävä kun luulen että ihmisillä on jotain minua vastaan. Jos tahdot meseni, ota yhteyttä sähköpostitse :)