7/07/2011

kuivamuonatkin ne kaapista syö

"Vaikka olis kuinka fiksu ja ajattelis pitkälle, joskus hommat vaan leviää käsiin. Ei siinä auta ruveta kuitenkaan itkemään - loskan määrä tässä maailmassa on vakio! Mutta se taas tarkoittaa myös sitä, ettei sitäkään ole määräänsä enempää." - Eemu Stagesta


Minulla on ollut kurjaa. Taivaallani on purjehtinut mustanpuhuvia pilviä pääkalloliput mastoissaan. On ollut paha olo milloin mistäkin: lämpimästä ilmasta, painosta, syömisistä, ikävästä. Musta ruusu on löytänyt minut uudelleen.

Jokin minusta käpristyi häpeästä kuin pieni sanomalehdenpala takkatulessa, kun eräs puolituttu paljasti painavansa samanverran kuin minä, mutta hän on minua kymmenen senttiä pidempi. Hän on ihminen joka tuntuu kovasti ihailevan minua (kuulemma ihastunut minuun), mutta en ymmärrä mitä tällaisessa rasvalaitoksessa voi nähdä. Tiedän, ettei kukaan muu kuin katsu ole kykenevä näkemään minussa mitään, sen osoittivat jo kolme piinallista yläastevuotta.

Polilla sain kuulla, että olen laihtunut. Seurasi tuskastuttava määrä tiukkoja kysymyksiä, ja minusta tuntui pahalta valehdella päin naamaa henkilölle, jonka kanssa olen ollut hoitosuhteessa nyt vuoden ajan. Tein sen silti, sillä minun laihduttamiseni eivät muille kuulu ja aiheuttaisin vain turhia epäilyjä kertomalla paino-ongelmistani. Kontroillotko sä painoasi? Ei, en, en mä tiedä paljonko mä nyt painan *punastuu*. Oletko tietoisesti syönyt vähemmän? En tietenkään, miks mä sellaista tekisin, mähän syön ku hevonen. Mä olen kasvanu pituutta sentin, ehkä 'lommoposkisuus' johtuu siitä. (Edellä mainittua termiä psykotyyppi käytti kasvojeni äkillisestä kapenemisesta. Vaikka en minä mitään eroa huomaa. Olen sama pulska tyttönen kuin aikaisemminkin.) Lääkäri määräsi ajan verikokeisiin, se haluaa katsoa onko jonkin ravintoaineen puutoksia ja onko lääkitys vaikuttanut maksa-arvoihin.

Olen nyt isän luona, ja täällä on ollut huomattavasti vaikeampi säännöstellä ravintoaan. Ahdistuin eilen 260 kalorin jäätelöstä niin, että jouduin syömään sen itkua niellen ja valuttamaan suihkussa kyyneleni viemäriin. Minulla on niin onneton olo täällä ilman tyttöystävääni. Tunnen olevani yksin ja hukassa, joudun pärjäämään omin avuin, ja minun apuni ovat huonot. Surkeat.

Muutoin kuin syömisen osalta on ollut ihan kivaa. Isän luona ei ole vaakaa eikä mittanauhaa, enkä siis pääse päivittämään arvojani jotka todennäköisesti ovat suurenneet jumalattomasti. Olemme kävelleet auringon paahtamaa katua pitkin, uineet, istuneet kesämökin terassilla, käyneet hakemassa divarista kasan kirjoja ja nyt, kun isällä on tanssitreenit, sain vapauden istahtaa hetkeksi koneelle.


Muistelen monesti sitä, millaista elämäni oli ennen katsun tapaamista ja miten paljon paremmaksi se on muuttunut tämän puolen vuoden aikana, kun olemme seurustelleet. Olen ottanut huimia harppausaskelia parantumisen osalta, pääsin peruskoulusta ja vielä sisään haluamaani lukioon. Itsetuntoni on parantunut ja nykyään elämässäni on ihminen, jota rakastan niin silmittömästi kuin ihminen voi rakastaa.

Muistan yhä niin tarkasti ensimmäisen tapaamisemme, sen miten iso violetti takki roikkui kultani harteilla ja miten sain sulkea hänet syliini ensimmäistä kertaa siinä loskaisessa avaruudessa, joka muuttui yhdessä hetkessä kauniimmaksi paikaksi.

Silloin minä tiesin että minun maailmani kaunein nimi on katariina.

3 kommenttia:

Runotyttö kirjoitti...

Kamalan surullista tuo laihduttaminen. Kunpa mulla olisi jokin keino, jolla voisin kertoa sulle, että oot hyvä just tuollaisena, ja sun ei tarvitse laihduttaa.. Ajattele, myös Katariina pitää susta tuollaisena! Ja varmasti tosi moni muukin :)
Oli ihanaa lukea sun tyttöystävästä Katariinasta. Taidatte olla aika onnellisia yhdessä.
Tsemppiä! :)

Anonyymi kirjoitti...

Mustakin on niin hirveän hirveän hirveän surullista että sä laihdutat kun olet juuri parantumassa masennuksesta. Tajuatko, että olet vain takomassa itsellesi uutta vankilaa, sitäkö sä tahdot?

Anteeksi, että olen vähän julma, eihän me edes tunneta etkä sä tiedä musta mitään. Mä vain olen silti aika huolissani susta. Etkö sä voisi vain olla onnellinen? Tyttöystäväsi rakastaa sua vaikka kuinka väittäisit olevasi pulska eikä sun tarvi laihduttaa, ei kenenkään tarvi. Sä olet kaunis juuri tuollaisena.

Ole kiltti äläkä anna syömishäiriömörön viedä sua.

lumia kirjoitti...

Miss Cold-Blooded: Kiitos ihanasta kommentistasi, yritän saada itseni uskomaan että kelpaan. Ja kyllä, minä ja katsu nautimme toisistamme :)

Anonyymi: Kiitos huolenpidostasi, olet rakas vaikken sinua tunnekaan. En ole sairastumassa syömishäiriöön, vaikka syömiset joskus ahdistavatkin. Toivon todella, että tämä olisi ohi menevä vaihe, en halua vankilaan enää. Haluan olla vapaa.