2/07/2011

turn around, bright eyes


Seison loskaisella kadulla täristen, potkin vettä kumisaappaan kärjellä ja työnnän kädet syvemmälle taskuun. Haistelen pakokaasun katkua, katson harmaata taivasta, odotan. Ylitseni lentää raakkuva lintuparvi.

Käännän katseeni ja näen tytön ylisuuressa violetissa takissa ja tämän vierellä tuntemattoman naisen. Katsu hymyilee minulle äitinsä kanssa, sydämeni heittää voltin ja ryntään halaamaan tyttöäni. Harmaa lumi liukastaa askelia, kun kävelemme pihan halki rappukäytävään.

Tällainen oli ensikohtaamiseni livenä nykyisen tyttöystäväni kanssa.


En ole tuntenut sellaista koskaan ennen. Katsun lähellä oli ihanampi ja turvallisempi olla kuin kenenkään muun. Suudellessamme tuntui, kuin olisin vajonnut veden alle. Korvani lakkasivat vastaanottamasta ulkopuolisia ääniä, kuulin vain katsun hengityksen poskeani vasten ja hänen kielensä liikkeet suussani. Oli ihana olla siinä häntä vasten, maistella huulia kerta toisensa perään, pitää silmiä kiinni ja unohtaa kaikki paha ja ikävä maailmassa. Kuka on tuo tyttö, joka saa minut laskemaan koko maailmani hänen varaansa?

Olen saanut elämääni universumin ihastuttavimman ihmisen, joka on tullut jäädäkseen. Hohtavat siniset silmät ovat täynnä kauneuden pilviharsoa, kun hän katsoo minuun. Hänen tuoksunsa humalluttaa minut ja vie toiseen todellisuuteen. Mietin yhä, oliko yhteinen viikonloppumme unta. Se tuntui niin epätodellisen ihanalta.

Tälläkin hetkellä kullanmuruni on ainoa asia, jonka takia kestän pahaa maailmaa ja mustista mustinta ruusuani. Hän saa minut hymyilemään, vaikka olen melkein unohtanut, miten se tehdään. Katsun hellät sanat ovat jääneet soimaan mantrana korviini, enkä osaa uskoa, miten joku voi pitää minusta, ulkonäöstäni, ajatuksistani, heikkouksistani ja olemattomista vahvuuksistani niin kovasti. Miten joku voi asettaa minut elämänkumppanin jalustalle ja kohdella minua niin kuin itselle hyvin tärkeää ihmistä kohdellaan. Tämä kaikki on täysin uutta minulle. Olen koko lapsuuteni ajan kärsinyt positiivisen huomion ja arvostuksen puutteesta, nyt saan sitä niin paljon etten osaa uskoa kaikkea todeksi.

Katsu on ihminen, jonka kanssa kaikki tuntuu niin kovin luontevalta. Hänen kanssaan osaan puhua mistä vain, hän jaksaa kiinnostua ajatuksistani ja kuunnella ja auttaa ja myös kertoilla omia kuulumisiaan, olivat ne kuinka merkityksettömiä tahansa. Hänen ihonsa tuntuu maailman pehmeimmältä, syli maailman turvallisimmalta, huulet maailman suudeltavimmilta, katse maailman syötävimmältä. Jos hän olisi nyt tässä, suukottaisin hänen kaulaansa kiihkeämmin kuin nälkäinen vampyyri.


Anteeksi imelän äitelä ja siirappinen sopotukseni. Pohtikaamme asioita vähän syvällisemmältä tasolta tarkastellen.

Vaikutan monen tuttavani mielestä etäiseltä, ujolta ja sulkeutuneelta ihmiseltä, joka karttaa seuraa ja jonka pahin painajainen on välitön läheisyys jonkun kanssa. Pohjimmiltani olen kuitenkin hellää kosketusta kipeästi tarvitseva pelokas lapsi, joka on kokenut väkivaltaa ja on siksi varuillaan ihmisten suhteen. Olen asettanut elämänkumppanin hyvin, hyvin suureen arvoon elämässäni, ja olen halunnut, että sen paikalla on joku johon osaan täydellisesti luottaa ja josta pidän enemmän kuin kenestäkään tai mistään. Joku jonka eteen olen valmis uhraamaan aikaa, vaivaa, kärsivällisyyttä, voimavarojani ja uskallustani. Minulle on ollut lähes itsestäänselvyys, etten pärjää ilman toista puoliskoa. En halua olla yksin.

Koska kaipasin tuota toista puolta itselleni todella kovasti, erehdyin hyppäämään ensimmäisen eteeni tulleen mukavan tyypin syliin. Nupussa ei ollut mitään vikaa, hän on kiva ja monin tavoin hieno ihminen, mutta hän ei ollut sitä mitä olin etsinyt ja kaivannut. Ehkä hän oli liian tavallinen. Löysimme yhteisiä asioita, mutta emme riittävästi, ja koin, etten osaa elää hänenlaisensa ihmisen rakastajana. Samoihin aikoihin tutustuin katsuun. Vaikka meidän (minun ja katsun) lyhyeen suhteeseemme on mahtunut jos jonkinlaista kriisinpoikasta ja ratkaistavaa, olemme saaneet asiat selvitettyä yhdessä erinomaisesti. Tuntuu, että olisimme tunteneet jo pidempään, ehkä vuosia. Olemme niin monin tavoin samanlaisia persoonia, että sovimme yhteen paremmin kuin olisin osannut toivoa. Katsu on jotain sellaista, joka ylittää suurimmatkin odotukseni mennen tullen.

Aiheesta kukkaruukkuun, minulla on ollut koulun kanssa hirveitä vaikeuksia viime aikoina. Tätä nykyä piipahdan opinahjossani ehkä kerran viikossa ja olen liian väsynyt keskittyäkseni opiskeluun. Lisäksi tämä uusi seurustelusuhde on tietenkin vielä saanut minut entistä keskittymiskyvyttömämmäksi. Tuntuu, ettei minua kiinnosta elämässä enää mikään muu kuin katsu, leipominen, palapelien kokoaminen ja kirjoittaminen. Olen todella hukassa itseni kanssa. Ja kaikesta tästä ihanuudesta huolimatta pelkään katsun hylkäävän minut. Siinä menisi koko elämäni.


Masennus on mustia pilviä kirkkaalla taivaalla. Joskus taivas repeää ja vuodattaa kyynelensä päälleni, sille en voi mitään.

2 kommenttia:

♥oilimaria kirjoitti...

wwwwou ! :oo
Sulla on ihan älyttömät lahjat kirjoittamiseen! Mä nautin lukea näitä postauksia, kun ne on tekstillisesti värikkäitä ja erottuu.
Harmittaa vaan tilanteesi, toivottavasti kaikki kääntyy!

nanna kirjoitti...

Voi että, kiitos ♥oilimaria kamalasti! Ihana tietää että joku näitä tykkää lukea :)