Pyörittelen mittanauhaa sormissani, rullaan sen auki ja takaisin pieneksi hyrräksi kämmenelle. Muistelen, kuinka monta kertaa se onkaan pureutunut ihooni, jättänyt vatsaan punaiset rannut kertomaan liian laajoista senteistä. Silti, vuosi sitten se sanoi vyötärönympärykseni olevan pyöreät kymmenen senttiä paksumpi kuin nykypäivänä.
Seison alasti peilin edessä tukka märkänä ja kasvot valkoisina. Nostan rintoja pois tieltä ja katson, miten kylkiluut liikkuvat ohuen ihon alla. Paikoin ne jäävät rasvakerroksen peittoon kuin jäinen maa lumen alle. Katsellessani ujosti kuvajaistani mieleeni nousee kuva ihanan meren hopeakylkisistä haista.
Minun todellakin pitäisi laihduttaa hieman. Ei paljoa, ehkä muutama kilo, haluan nähdä luiden liikkeet selvemmin, haluan tutustua niiden omituiseen elämään ihoni alla. Haluan kapean uuman ja hoikat jalat. Vihaan turpeita rintojani, leveää lantiotani, taikinaista selkää. Toisaalta voisin ihmisten mieliksi vaihtaa hiukan näkökulmaa. Haluan olla hyvä itselleni, haluan antaa itselleni luvan näyttää paremmalta. Noin. Haluan tehdä tämän, jotta pitäisin itsestäni entistä enemmän. Tiedän mitä tällä haen. En hae kukkakepin olemusta enkä barbie-nuken ulkonäköä. Haluan vain näyttää terveeltä. Haluan harrastaa liikuntaa ja pistää suuhuni vain ruoka-aineita, jotka edistävät terveyttäni. Haluan olla tyytyväinen itseeni, haluan voida luottaa itseeni, haluan sulautua omiin toiveisiini ja haaveisiini, haluan pukeutua niihin, haluan olla ne. Haluan peiliin katsoessani hymyillä ja ajatella, että näytän hyvältä. Että näytän omalta itseltäni. Että näytän siltä, joka minun kuuluu olla.
Omenasta tirskuu vettä hampaisiini, kävelen pyjama päällä ympäri keittiötä ja jään katsomaan ikkunan läpi pikkulintuja, jotka leikkivät alastomissa kirsikkapuissa, ja askelten ruskeaksi painelemaa lunta. Taivas on harmaa ja se seisoo silmät ammollaan. Käännän katseeni. Häikäisee. Ilmassa haisee yksinäisyys.
Viskaan omenan kompostiin ja käyn sohvalle huovan alle istumaan. Tuntuu vaikealta hengittää, kun ajatukset täyttävät ilman leijaillen ja tunkeutuen joka paikkaan. Miksi minulla on niin paha olo. Miksi.
Minulla on edessäni hyvin tärkeä ja ihana viikonloppu, jota olen odottanut niin kovasti, että sydän on tehnyt voltteja mennen välillä aika sekaisin. Lauantaina katsu saapuu kotikaupunkiini ja viipyy yön yli luonani. Minun on jo ihan tarpeeksi pitkään tehnyt mieli ottaa hänet syliini, liu'uttaa sormiani hänen hiustensa lomassa ja suudella pitkään ja nauttien. Voi jestas, en uskalla vielä kuvitellakaan miten kaunis, mahtava ja romanttinen viikonloppu minulla tulee olemaan. Katsu on jollain merkittävällä tavalla ainutlaatuisen hieno ja mukava ja suloinen ihminen, en vaan osaa vastustaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti