2/20/2011

sulje surusi laatikkoon, istu kannelle ja naura


Elämäni on samaa puuroa päivästä toiseen. Herään aamupäivällä, tallustan puoliunessa keittiöön, kippaan lääkkeet naamariin ja hörppään vettä päälle. Väsään itselleni leivän, kellahdan olohuoneen sohvalle tuijottamaan telkkaria. Kuuntelen musiikkia, ehkä yritän lukea jotain. Jogurttia tai voileipää naamaan, jos nälkä yllättää. Sohvalla makoilua, seinän tuijottamista, huokailua ja angstailua. Kellon vilkuilua. Sämpylöiden leipomista. Dataamista, kullan kanssa mesetystä, vähän lisää angstailua. Kyyneliä, luultavasti suklaata, lyijykynällä ihmisten hahmottelemista paperille. Huokailua, koneen sulkeminen yhdeksän aikaan, iltalääke, äidin väsäämä illallinen. Tv'n tuijottelua / musiikin kuuntelua ja nukkumaan.

Läppäri polttaa lakanoitani. Avaan ikkunan ja haistelen huoneeseen tulvahtavaa kirpeän raikasta ilmaa. Varpaita alkaa paleltaa, nostan koneen syliini ja odotan että äiti tulee töistä. Hän verhoaa näkymättömän sateen kastelemat sinertävät jalkani joulunpunaisiin villasukkiin, joita en välttämättä jaksa aina itse pukea.

En ole kuukausiin kummemmin ajatellut itsemurhaa, mutta nyt, kun tilani on taas pudonnut huonommaksi, on pakko tunnustaa että se pyörii väliin mielessä. Miten helppoa olisikaan ottaa liian suuri annos buranaa, kyseinen tulehduskipulääke kun ei sovi yhteen masennuslääkkeitteni kanssa ja käyttöohjeen mukaan näiden samanaikaisella käyttämisellä voi olla 'kuolemaan johtavia haittavaikutuksia'. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaakaan.

En kuitenkaan usko pystyväni lähtemään täältä, koska maailmassa on yksi ihminen joka tarvitsee minua. Hän on tyttöystäväni, katsu. Hän tarvitsee minua, jotta hänen elämässään olisi muutakin kuin urheilu ja koulu - siltikin, vaikka minä en mielestäni ole tähän kovin kummoinen lisä. Hän tarvitsee minua, koska hän itse kivenkovaan sanoo niin. Hän tarvitsee minua, koska tiedän, että me kaksi kuulumme yhteen. Ja minä tarvitsen häntä. En halua jättää häntä yksin tänne pahaan maailmaan, vaan hänen takiaan koetan jaksaa elämäni loppuun, luonnolliseen kuolemaan asti. Haluan suojella häntä yhtä kovasti kuin hän suojelee minua.


Kuluneella viikolla en ollut koulussa lainkaan, ja kaikenlaisia kokeita ja projekteja on kesken, suurin osa ylittänyt jo deadlinen. Onneksi tämä seuraava viikko on hiihtolomaa. Voisin yrittää tehdä kesken jääneitä juttuja, reenata kokeisiin ja kerätä voimia loppukevään ajaksi. Toisaalta minua ei paljoa kiinnosta koulu nyt, kun on niin järkyttävän paha olo ja sängystä ylös nouseminenkin vaatii työtä. Ehkä saan kuitenkin liikuttua hiukan loman aikana, lihakseni ja kuntoni kun ovat jo varmasti kuihtuneet minimaalitasolle. Pelkkää rasvaa ihon alla. Yök.

En ole tainnut mainita, että harrastin pikkutyttönä balettia. Olin silloin varma, että minusta tulee isona ballerina. Ala-asteella lopetin harrastuksen, mutta sydämeni sykkii lajille edelleen. Baletti on monen mielestä hyvin anorektinen ja epäinhimillinen urheilulaji, enkä minäkään pidä lajin vaatimasta ylilaihasta vartalomallista, mutta se kaikki sirous, klassisuus, sipsutus ja siveys vetoaa minuun. Olen aina halunnut olla kaunis siro joutsen, joka jaksaa kantaa vartaloaan pelkkien kärkitossujen avulla. Olen aina halunnut pukeutua kauniisiin ballerinapukuihin ja sipsutella ympäriinsä. Yllätyin, kun kultani sanoi tuossa yksi päivä: "Et varmaan usko tätä, mut kun jotain häärit huoneessasi ja katselin sua, ajattelin et pienellä treenillä ton vartalosta saisi aika ballerinamaisen. Sulla on luonnostaan niin kovin sirot jalat sekä kädet, tai ehkä ne on perua niiltä sun balettiajoilta."

Ehkä minulla on toivoa saada ruhoni näyttämään edes etäisesti sirolta.


caress the one
the never-fading rain in your heart
the tears of snow-white sorrow
caress the one
the hiding amaranth
in land of the daybreak

- Nightwish, Amaranth

2 kommenttia:

TIM kirjoitti...

ei saa syyä buranaa sitte.
ei ees vahingossa

nanna kirjoitti...

TIM, kiitos että muistutit. ehkä selviän ilmankin sitä. en tiedä vielä.