TIM kirjoittaa kauniisti ja hän ajattelee asioita pitkälti samalla tavalla kuin minä. On mahtavaa seurata hänen elämäänsä blogin kautta. Silloin kun laite piirtää viivana sydämen ääntä
Blogin kirjoittaja on kadehdittavan taiteellinen, kirjoittaa valloittavasti ja ottaa upeita kuvia. running to stand still
Ruut on ihminen, jonka kanssa olen joskus keskustellutkin netin välityksellä, ja vaikka olen ollut laiska pitämään yhteyttä, hän vaikuttaa hienolta ihmiseltä. Hänen kauniita tekstejään on ilo lukea. tahroja valkokankaalla
Elodien kuvankaunis ja herkkä blogi antaa minulle kovasti vertaistukea ja haluan pysyä tämän upean ihmisen elämässä ajan tasalla. Olenpa joskus miettinyt tekeväni lähempää tuttavuuttakin. those endless nights
Tämä blogi on minulle varsin tuore tuttavuus, mutta ihastuin siihen saman tien. Kirjoittaja vaikuttaa niin ikään hienolta ihmiseltä ja ottaa hämmästyttäviä, sielukkaita kuvia. Lauluja auringolle
Rohkeasti erilainen tyttö kirjoittaa blogissaan runomaisia kauniita tekstejä itsestään, elämästään ja olostaan ja osuu usein sanoissaan naulan kantaan. manaattimaa
Olen seurannut erikan kuulumisia hänen bloginsa alusta lähtien ja minun silmissäni hän on täydellinen. Kadehdin eritoten hänen vaatteitaan, käsittämätöntä piirustustaitoaan sekä upeita, herkkiä valokuvia. where bluebirds fly
---------------------------------------------------------------
Toivon, että yöllä satanut lumi tekee minusta enkelin ja unohtaa kaiken syömäni ja kaiken ajattelemani. Jos ei, haluan paeta metsään puiden ja kettujen sekaan. Kettujen, joista ei näy kuin oranssi vilahdus, kun ne häipyvät sammalen alle. Olisinpa minäkin yhtä nopea.
4 kommenttia:
ooh :3 häkellyin. (kiitos)
ja muista että huomenna on päivä uusi, tämän ja eilisen päivän ruoat on jo syytä unohtaa. ei niille voi mitään, eikä tarvikaan voida. sä oot arvokas just tuollaisena <3
olen tämän "talven" aikana nähnyt kolme kettua jo, kun öisin ajelen autolla pikkuteitä pitkin. yhtenä kertana näkyi vain hännän pää, toisena se juoksi tien yli ja minulla tuli kiire jarruttaa ja kolmantena kertana se vain istui tien varressa ja tuijotti kun ajoin ohi. ruii, hurjan suloisia kaveruksia. (hmm.. ketuistahan tulinkin sulle kertomaan. haha)
<3
Voi kiitos älyttömästi, en mitenkään ymmärrä miten joku voi sanoa mua täydelliseksi ku ite haluaisin muuttaa niin monta asiaa itessäni. Mun blogista saa varmaan ihan väärän kuvan musta :D Oon ihan varma että sä oot paljon täydellisempi, sun kirjottamas ajatuksetkin on niin kauniita. Haleja :)
katselin manaattimaan tilastoja ja täältä on pyhiinvaeltanut ihmisiä.
ihana olet <3
TIM: Voi, oletpa suloinen, kettukokemuksistasi oli mukava kuulla :3 Itse en ole nähnyt tänä talvena kettuja, mikä harmittaa. Tyydyn mielikuvitukseen. Kiitos myös tsemppauksestasi. Blogisi on kaunis.
erika: Kiitos itsellesi, blogisi on todella ihanaa luettavaa. Ymmärrän kyllä huonon itsetunnon, itsekin olen perfektionisti. Muista, että olet todella upea juuri tuollaisena :) ♥
Lena: Pyhiinvaeltajat ovat löytäneet oikeaan paikkaan, itse olet ihana ♥
Lähetä kommentti