closing her eyes from the madness around her

Tein beckin masennustestin yli puolen vuoden jälkeen. Pistemäärä 25, viime kerralla se oli 50. On hauska huomata, että olen mennyt eteenpäin, ja se sama suunta jatkuu yhä edelleen. Kunnes seitsemäs taivas on valmis antautumaan minulle. Painonpudotusprojektistani puheen ollen, alku on mennyt hyvin, liikuin jopa vähäsen ja söin ainoastaan kupillisen kevytjäätelöä, vaikka äiti oli piilotellut suklaamunia olohuoneeseen ja odotti minun etsivän ne. Poissa silmistä, poissa mielestä, niinhän sitä sanotaan.

Kävelen leluhyllyjen ohi ja katson kiljuvia lapsia, jotka vetävät vanhempiaan hihasta ja nenästä. Pysähdyn, silmäilen katseettomia prinsessoja ja myrkyllisen vihreitä kilpa-autoja. Haluaisin ostaa barbin, ihan niin kuin pienenä. Haluaisin olla pieni lapsi joka luottaa turvallisuuteensa ja on pohjattoman utelias, lapsi jolla ei ole huolia tulevasta eikä menneisyydestä. Olen jo kaivanut vanhan, rakkaimman barbini hylättyjen lapsuuden lelujeni joukosta. Sillä on sievät kasvot, orvokkisilmät, vaalea liehuletti, vaaleanpunainen röyhelömekko ja sen nimi on nanna. Mutta vaikka se on tavallaan kaima minun kanssani, me olemme kuin yö ja päivä. Minä ja nanna.

En varmaan ole maininnut, että pidän piirtämisestä. Tässä yksi viimeaikaisista töistäni, suokaa anteeksi vähän huono tekniikka, en ole erikoisen hyvä. Mielipidettä saa laittaa jos haluaa.