open your heart, i'm coming home

Tällä hetkellä olen tyytyväinen. Syysloman tynkä (kaksi päivää) alkoi ja olen rentouttanut jäseniäni, käyttänyt itseäni lenkillä, kuunnellut puhdistavaa musiikkia, siivonnut ja syönyt hyvää ruokaa. Kehonikin tuntuu paremmalta ja enemmän omalta kuin aikoihin.

Syksy on alkanut puhaltaa kylmempänä ja kasvaa talveksi, harmaa maa on täynnä erivärisiä lehtiä kuin keijumattona ja lintuaurat halkovat taivasta yhä harvemmin. Ja yhtäkkiä minä vain nautin. Pidän tuulesta ja jaloistani, jotka takovat maata juostessani ja pidän ihmisistä ympärilläni, vaikka en heitä tunnekaan. Tällä hetkellä mikään ei voisi murtaa tyyneyttäni, ja olen sille kiitollinen osaamatta sanoa, mistä se on tullut. Se on kuin salaperäinen taivaan lahja, jota en ole toivonut enkä odottanut, se on vain laskeutunut vaippana päälleni ja antanut minun olla hetken hiljaa ja rauhassa.

Uskon, että pian tämä kaikki väistyy ahdistuksen tieltä, joka vyöryy paksuna ja tukahduttavana takaisin päiviini, mutta hyväksyn sen ja nautin nyt tästä hetkestä, jossa pahaa oloa ei ole. Toisaalta minulla on ikävä ruusujani, ne ovat jo vahvasti osa minua ja niiden piikkien irrottaminen sattuisi liikaa. Ne uinuvat minussa hetken rauhoittuneena, keräävät lisää voimia uuteen iskuun. Minä antaudun niiden tahdolle ja odotan kuin bambi kuurametsässä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Nyt annan niiden sijaan tilaa rakkaudelle, kun katsu tulee syliini huomenna ja jakaa kanssani syksyn ihanimman viikonlopun.

Piirsin välitunneilla koulussa spontaanisti alastonkuvan.

P.s. Teitä on hirmuisen paljon, ja olen kiitollinen teistä jokaisesta, toivottavasti saatte ajatuksistani edes jotain myös itsellenne. Olette kaikki kauniita. Minulle saa laittaa kommenttia ja parannusehdotuksia. Nyt kuitenkin ajattelin, että voisin sadan lukijan kunniaksi tehdä kysymyspostauksen, sitten kun tuo raja vain menee rikki. Kommenttiboksiin saa siis laittaa kysymyksiä minulle kaikesta maan ja taivaan väliltä, vastaan jokaiseen, jonka en koe olevan liian intiimi tai epäasiallinen.