There is no explain why life is filled with pain.
But do the flowers ever grow in the places it don't rain?
Hiivin yöllä vessaan, katson peilistä valkoisella rintakehällä risteilevää verisuonten vihreää karttaa. Rinnan alla sykkii sydän, joka pumppaa joka sekunti lisää verta vihreisiin suoniin ja pitää minut elossa. Minulle tulee yhtäkkiä valtava halu repiä rinta auki ja kaivaa punainen verinen sydän nyrkissä ulos. Puristaa sitä ja tuntea viimeiset sykkeet, ennen kuin yö maalaa mustan viileän verhon silmäluomien alle.
Elämäni on kuollutta. Päivät dataan, istun ja murehdin, yöt kuuntelen musiikkia tai nukun. Kouluun meneminen on alkanut tuntua jo sulalta mahdottomuudelta. Tunnen pettäneeni itseni ja kaikki muutkin.
Viikonloppuna matkustin mutkittelevalla madolla kahden ja puolensadan kilometrin päähän katsomaan tyttöystävääni. Päivät olivat kauniita, nautin hänen hengityksestään ihollani ja hellistä lämpimistä hyväilyistä. Nautin kauniista sanoista ja pitkistä (tai oikeastaan liian lyhyistä) läheisistä öistä. Pidin hänen perheestään, vaikka en osannutkaan olla muuta kuin ujo suolapatsas. Pidin ruoasta ja jogurtista, jota söin iltapalaksi. Pidin hänen kotikylästään ja järven jään alle laskeutuvasta auringosta, joka värjäsi taivaan uneliaaksi ja vaaleanpunaiseksi ja keltaiseksi. Pidin hänen kädestään kiinni ja suutelin häntä huulille äänettömyyden säestäessä tunnelmaa.
Olin niiden päivien ajan onnellinen. Nyt olen taas palannut kaupungin harmauteen ja hälinään, enkä tiedä, mitä enää haluan. En mitään muuta kuin nukahtaa taas kultani viereen.
Masennukseni terrorisoi elämääni. Se sulattaa ilon tyhjyydeksi ja laimentaa vihan pettymykseksi. Se saa minut toivomaan pahaa itselleni ja kyynelehtimään mustiin öihin. Se kuihduttaa, hitaasti mutta varmasti. En kestä ajatella millainen ihmisraunio olen muutaman vuoden kuluttua, jos en saa sairauttani pysähtymään. En kestä ajatella, että silloin minun täytyy kai sanoa katsulle hyvästit. En voi roikkua niin ihanassa ja elämäniloisessa ja unelmia täynnä olevassa ihmisessä, tuon hänen elämäänsä silloin luultavimmin enemmän huonoa kuin hyvää.
Joskus on aika lähteä. Toivon että sairauteni aika tulee nopeammin kuin minun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti