öinen meri meidät saa

Pudotan kynän kädestäni, se katoaa allani vellovaan mustuuteen eikä ääntä enää kuulu. Tunnen olevani alaston, yhtäkkiä tunnen myös voimakasta keinuntaa ja mustuus alkaa huojua ympärilläni. Avaan silmät, näen kaistaleen äitiä ja käyn sikiöasentoon. Ilmavirta on kylmä, kun peitto vedetään päältäni ja minua aletaan tuuppia pois sängystä. Herätys, herätys. En osaa herätä tästä painajaisesta. Sanat soivat ja paisuvat päässäni virraksi, joka tuudittelee ja vie minut mukanaan.

Uni säikähtää rajua herättelyä ja hiipii vilkkain askelin pois. En saa siitä enää kiinni. Katson äitiä, sen silmät ovat mustat ja lainehtivat ihan kuin unessa. Niistä valuu musta putous joka kastelee yöpaitani. Äiti häviää ja tulee takaisin, päälleni roiskahtaa kylmää vettä. Rutistan silmät kiinni enkä suostu reagoimaan. "Nyt ylös!" äiti karjuu ja nappaa ranteistani kiinni. Painan ehkä puolet vähemmän kuin hän, joten hän saa raahattua minut vessaan. Istun suihkun lattialla kädet polvien ympärillä ja niska taivasta kohti. Käsivarsien ihoa särkee, siinä on punaiset kihelmöivät jäljet jotka äidin käsi viilsi polttomerkiksi, sen merkiksi että kyllä, tämä tyttö on saanut kosketuksen, tämän tytön kanssa on taisteltu. Eikä se silti pysty huolehtimaan itsestään.

Äidin jalat läpsyttävät ympärilläni ja suihku suhahtaa käyntiin. Tunnen miten kylmä vesi pujottautuu hiusten lomitse, pyyhkii kyynelet, luikertelee yöpaidan kuitujen lävitse saaden ne märiksi ja painaviksi. Mustelmaiset jalat nousevat nystyille, kun jää nuolee niitä ja huuhtoutuu saman tien viemäriin ilkeästi kuiskaillen. Minulla on kylmä. Helvetin kylmä. Itken hiljaista itkua, kun vesi soljuu kerta toisensa jälkeen päälleni ja saa minut tärisemään hillittömästi. Äiti pelmuttaa tukkaani, valkoinen vaahto roiskuu seinille ja sampoo ui ritilän alle piiloon ja jää siihen parveilemaan ja katsomaan minua. On kylmä.

Vihdoin jään yksin. Sillä nanosekunnilla kun ovi sulkeutuu äidin takana, ponkaisen ylös, riisun painavat vaatteet päältäni ja otan kuuman suihkun. Minua itkettää rajusti, äiti sanoo soittavansa lastensuojeluviranomaisille että hänen lapsensa tarvitsee apua. Oikeasti apua. Ettei se ole terve, itkee suihkun lattialla märät vaatteet päällä eikä suostu reagoimaan tai liikkumaan. Se on sairas. Sairas vaikka psykiatrin mukaan sillä ei ole mitään terveydellistä syytä olla käymättä koulua.

Seuraavat tunnit ovat houreisen tuskaisia. Suihkusta päästyäni hipsin huoneeseeni ja hautaudun uudestaan peiton alle. Äiti tuo aamupalaa, valittaa peitosta ja istuu tuolille tarkkailemaan kun syön. Nielen lääkkeet ja vitamiinit ja sanon, etten suostu syömään ennen kuin äiti menee pois. Kun ovi on kiinni, peittelen kielen jogurttisilkillä ja haukkaan ruisleipää.

Makaan sängyssä, nukun ehkä pari tuntia tai sitten vain minuutin. Äiti istuu ehkä vieressäni tai sitten lukee kirjastosta lainaamaani syömishäiriökirjaa olohuoneen sohvalla. Äiti katsoo pahalla kirjoja joita luen. Ne ovat kuulemma liian surullisia, saan niistä kuulemma vaikutteita. Se ei ymmärrä. Ei sairaudesta voi ottaa vaikutteita, se tulee itsekseen ja suutelee sydämen auki eikä koskaan enää lähde. En voi ryhdistäytyä. Ei äitinikään ryhdistäytynyt silloin kun sillä oli keuhkokuume ja se joutui teholle.

En halua elää masennuksen kanssa. Hakekaa mut pois.