Anteeksi, että olen ollut hiljaa. Kaikki on ollut niin sekavaa ja suurta, aika ei riitä mihinkään mutta toisaalta kaikkeen. Tahdon pysyä maan päällä ja vajota, mutta tahdon lentää tähtiin. Tahdon muistaa ja unohtaa, ottaa ja antaa.
Iltatuuli on ystäväni. Se puhaltaa raikkaana hiuksiini, kietoo itsensä ympärilleni ja päästää sitten irti. Aamuksi se hunnuttaa ruohon valkealla kuurallaan, joka on niin kaunista, niin kimaltavaa ja niin katoavaista. Se saa hengityksen savuamaan ja ihmiset kaivamaan lapasia laukun pohjalta. Jossain jonkun lapsen kieli jäätyy lipputankoon kiinni, kun minä juoksen kaiken keskellä vapaana kuin lintu. Mutta vain hetken.
Äiti on alkanut huolestua laihtumisestani ja tarkkailee syömisiäni jatkuvasti. Hän kärttää painoani, pyörii ympärillä kuin nälkäinen hyeena ja tekee oloni ahdistuneeksi. Samalla kun lumihiutaleita liimataan kortteihin, minä kirjoitan ajatuksiani ruutupaperille ja pyyhin ne saman tien pois. Eihän minulla ole mitään sanottavaa, ei mitään sanomisen arvoista.
Bussin istuin tärisee, kuulokkeet huutavat päähäni rytmejä ja saavat mielialani kohoamaan. Liitän tähän erään kappaleen, jota olen kuunnellut viime aikoina paljon. Koulussa minulla on ystäviä, olen tutustunut uusiin ja saan paljon huomiota. Pidän siitä, vaikka joskus minua ahdistaa, kun en tiedä mitä kenellekin kannattaisi sanoa. Pelkään niin kovasti olevani syy heidän vitutukseensa. Tänään kysyinkin eräältä, että enhän ole tehnyt mitään väärää, hän katsoi minua ihmeissään, halasi ja nauroi, että ei, et ole. Mistä sinä sellaista olet saanut päähäsi.
Toisinaan minä tahtoisin kadota, tahtoisin painua jonnekin mistä kukaan ei minua löydä eikä tavoita. Jonnekin, jossa on kaunista. Kauneus ei lähes koskaan tule yksin, se tappaa, jäädyttää ja raatelee. Kaunis on petollinen. Kuuraiset kukat ovat kuolleita, ne eivät hengitä eivätkä anele enää. Ne seisovat paikallaan, ja vaikka kaikki näkevät niiden kauneuden, ne ovat jo kaukana meistä.
Toivon sadetta ja toivon aurinkoa. Piirtäminen ei suju, vaikka haluaisin, viivoista tulee rumia, kelpaamattomia, ja huoneeni sotkee itse itsensä. Isänpäiväkortti odottaa kirjoittamista. Suklaalevyt häviävät kaupasta, ja päivä päivältä minusta tulee lihavampi. Kultani on väsynyt, ja olen ihan vähän neuvoton. Ravitsemusterapeutti perui ajan, en pääse taaskaan sinne, ja minulla on kaikin puolin epävarma olo. Koulu ahdistaa, kun en tee mitään sen ulkopuolella.
Mutta kyllä me tästä selviämme.
1 kommentti:
Mua itkettää iha hirveesti lukee näit sun todella koskettavia postauksia. ): Jos mua mikään ahistaa ni se, että jollain toisella on niin paha olla ettei melkeinpä tiedä mitä tehdä. Itse en ole ollut tuollaisessa tilanteessa, joten minun on erittäin hankala tulla sanomaan miltä se sinusta tuntuu.
Haluun vaa toivottaa sulle hirmusesti tsemiä, jaksamisia ja terveellistä elämää!! ♥
Susta välitetään hirmusesti, ainaki mää ja haluun olla sun tukena tän asian kanssa. Toivottavasti parannut:')
Lähetä kommentti