kyynelistä kudottu lämmin syli

Sanat liukuvat ylitseni, en saa niitä kiinni, joten annetaan ihanan meren kertoa kaikki puolestani.

"Makaan pimeässä ja kuuntelen. Mä tiedän, että uni ei tule, että tää on taas kärsimystä koko yö, että huominen tulee nukuin mä tai en. Että kaikki mun möröt on olemassa, että ne pelottelee mua koko yön, mutta saalistaa mut vasta huomenna, kun on valoisaa eikä kukaan enää aavista mitään.

Ulkona on jo, tai vielä, pimeä, mä en enää tiedä. Lumi on värjäytynyt mustaksi, harmaaksi ja tummanruskeeksi ja sen alta irvistää kiiltävänmusta asvaltti. Ihmiset kulkee niska alas rojahtaneena ja hartiat lysyssä. Kaikki kantaa tätä samaa mustaa ja harmaata eikä kukaan sano mitään. Miksei kukaan sano ääneen, että tää on ihan kamalaa, että tää tappaa meidät, ettei tätä kestä, ei voi kestää.

Lumi loistaa ihanan auringon hyväilyssä, mä tiedän, että tän pitäisi olla kaunista ja mun pitäisi olla onnellinen, mutta mulla on vaan kylmä.

Näen unta elämästä ja aurinkoisista sunnuntai-iltapäivistä.
Ja unissa kaikki on mahdollista.
Mä kuljen sieluni pölyisessä talossa ja avaan ikkunoita.
Aurinko paistaa suoraan mun päälle.
Peilissä näkyy pehmeä varjo.
Rakas.
Anna anteeksi.

Mä en lupaa mitään, vaikka haluaisin. En lupaa rakastaa itseäni tai muita, elämää tai maailmaa enemmän kuin näinä pimeyden päivinä kuoleman talossa. Lupasinhan mä silloinkin tuhat sanaa ja miljoona tekoa itselleni ja muille. En lupaa ikuista rauhaa tai mukavaa tasapainoa; miten mä voisin hylätä kaiken sen tulen, raivon ja jyrkkyyden, joka johdatti mut tähän myrskyyn - ja siitä ulos. Koska kaikki se pimeys, myrsky ja kuolema on mussa. Ei ole sairautta, tartuntaa, oireita tai lääkitystä, on vaan minä ja pimeys minussa.
Ja mä tiedän, että kaikki alkaa juuri nyt. Että mä olen valmiina lähtöön, vaikka tiedän, että pelkään elämää, ja itseäni enemmän. Enkä ehkä koskaan löydä sitä, mitä lähden etsimään. Silti mä haluan lähteä, etsiä ja kadottaa, kadota ja unohtaa ja muistaa taas, palata. Mä olen valmis kadottamaan kaiken, mihin uskoin enkä tiedä enää mitään. Mua pelottaa. Mä elän."

- Kira Poutanen: Ihana meri

Yritän uskotella itselleni, että olen valmis lähtemään, olen valmis nousemaan masennuksen mustasta suosta ja sanomaan hei maailmalle, ottamaan sen vastaan ja alkamaan elää.